Käynnistys- ja työkalulevykkeen tekeminen - Demo3

English speaking students can read the article: How to make a bootdisk for your pc

Käynnistyslevykkeen tekeminen

Käynnistyslevykkeen tekemiseen on muutamia erilaisia tapoja. Seuraavissa tehtävissä joudutaan hieman soveltamaan käynnistyslevykkeen tekemistä, koska demokoneissa oleva Windows 2000 asettaa käynnistyslevykkeen tekemiseen pieniä rajoitteita. Jokaiselle käyttöjärjestelmälle voidaan tehdä jonkinlainen käynnistyslevyke. Esimerkiksi Windows XP:n käynnistys- ja asennuslevykkeet voit tehdä Windows XP:n tukisivustolta löytyvän ohjelman avulla.

Seuraavassa tehtävä käynnistyslevyke on Windows98-käynnistyslevyke, mutta sitä voi käyttää myös Windows 95/ME kanssa. Windows 95:en, Windows98:n, Windows ME:n ja DOSin käynnistyslevykkeet eivät kovinkaan suuresti eroa toisistaan. Eri käynnistyslevykkeillä on käynnistystiedostojen lisäksi myös kyseisen käyttöjärjestelmän tarvitsemia tiedostoja.

  1. Tallenna win98.exe-tiedosto U:-asemalle.
  2. Käynnistä win98.exe-ohjelma U:asemalta. Ohjelma tekee levykkeellesi Windows 98:n käynnistyslevykkeen. Jos sinulla ei ole levykettä niin lainaa demojen ajaksi levyke demo-ohjaajalta.

    Oikeasti Windows98-käynnistyslevyke voitaisiin tehdä erillisellä käyttöjärjestelmän työkalulla. Valinnalla Settings | Control Panel (suom. Asetukset | Ohjauspaneeli), josta valitaan Add/Remove Programs (suom. Lisää/poista sovellus). Välilehdellä Startup Disk (suom. Käynnistyslevyke) voidaan luoda Windows 98:n käynnistyslevyke. Samat ohjeet pätevät myös Windows95:een.

  3. Tutki mitä tiedostoja käynnistyslevyke sisältää. Käynnistylevykkeeltä pitää löytyä ainakin seuraavat tiedostot.
    COMMAND.COM (Komentotulkki, jonka avulla saadaan käyttöön sisäiset komennot)
    AUTOEXEC.BAT (Komentojono, joka sisältää muutamia tarpeellisia määrityksiä.)
    CONFIG.SYS (Laitteiden määrityksiin tarvittava tiedosto.)
    IO.SYS
    MSDOS.SYS
    

    Jos yrität tutkia levykkeen sisältöä Windows explorerilla etkä löydä kaikkia mainittuja tiedostoja niin tarkista, että Windows näyttää kaikki tiedostot. Asetuksia pääsee katsomaan Windows Explorerissa valinnalla Tools|Folder Options|View (Työkalut | Kansion asetukset | Näytä). Asetuksista kannattaa laittaa päälle seuraavat kohdat:

    • Show hidden files and folders (Näytä piilotetut tiedostot ja kansiot)

    Pois päältä pitää ottaa seuraavat:

    • Hide extensions for know file types (Piilota tunnettujen tiedostotyyppien tunnisteet)
    • Hide protected operating system files (Piilota suojatut käyttöjärjstelmätiedostot)

    Lopuksi kannattaa ottaa samat asetukset käyttöön kaikissa kansioissa Like Current Folder-painikkeella.

  4. Tutki, mitä AUTOEXEC.BAT-tiedosto sisältää.
  5. Nyt sinulla on käynnistyslevyke, jolla kone saadaan käyntiin. Koneen käynnistäminen ei pelkästään riitä, vaan lisäksi tarvitaan erilaisia työkaluja ja ohjelmia, jotka mahdollistavat tarvittavien toimien tekemisen komentoriviltä käsin. Tietenkin tarvitaan myös CD-ROM-aseman ajurit, jotka mahdollistavat varsinaisen käyttöjärjestelmän asentamisen CD-ROM-levyltä. Lue käynnistyslevykkeellä oleva README.TXT-tiedosto. Siellä on selitetty tarkasti mitä käynnistylevyke sisältää sekä erilaisia toimia virheiden varalle. Seuraavaan on kommentoitu muutamaa ohjelmaa lyhyesti. Levykkeeltä pitäisi löytyä seuraavat ohjelmat jossakin muodossa sekä monia muita ohjelmia.
    • FORMAT (Kovalevyn formatointi)
    • FDISK (Kovalevyn osiointi)
    • EDIT (Tekstitiedostojen muokkaaminen)
    • CHKDSK (Yksinkertainen kovalevyn tai levykkeen kunnon tarkistamisohjelma)
    • SCANDISK (Kovalevyn tai levykkeen kunnon tarkempi tarkastaminen)
    Lisäksi levykkeeltä löytyy jossakin muodossa CD-ROM-aseman tarvitsemia tiedostoja:
    • MSCDEX (CD-ROM-aseman tarvitsema lataustiedosto)
    • *.SYS (SYS-päätteinen CD-ROM-ajuritiedosto)
  6. Tarkista, että CONFIG.SYS ja AUTOEXEC.BAT-tiedostoista löytyvät suunnilleen seuraavan näköiset rivit:
    CONFIG.SYS: device=a:\timcd.sys /d:mscd001 /v
    
    AUTOEXEC.BAT: mscdex.exe /d:mscd001 /l:L /v
    
    A:\timcd.SYS kohdalla pitää lukea kyseisen CD-ROM-aseman ajuriohjelman polku ja nimi. Windows 98 -käynnistyslevykkeellä on käytetty yleisiä ajureita joilla pitäisi toimia lähes kaikkien CD-ROM-asemien. Jos oma asemasi ei toimi niin joudut kopioimaan levykkeelle uuden ajurin.
  7. Kokeile demojen lopuksi saatko erillisen demokoneen käynnistymään tekemältäsi levykkeeltä. Kokeile myös siirtyä CD-ROM-asemalle. Minkä asematunnuksen alta CD-ROM-asema löytyy?

Virusskannauslevykkeen tekeminen

  1. Käy hakemassa itsellesi F-prot-virusskanneri (dos-versio)
  2. Pura f-protin asennuspaketti U-asemalle f-prot-hakemistoon.
  3. Varmista että virustietokanta on päivitetty. Hae seuraavista tiedostoista uusimmat versiot ja tallenna ne f-prot-kansioon siellä olevien päälle:
  4. Luo U-asemalle kaksi uutta hakemisto nimeltään levyke1, levyke2 ja levyke3. Kopioi f-prot-hakemistosta levyke1-hakemistoon seuraavat f-protin tarvitsemat tiedostot:
    • english.asc
    • english.tx0
    • f-prot.asc
    • f-prot.exe
    • macro.asc
    • macro.def
    Tarkoituksena olisi saada aikaan kahdelle levykkeelle mahtuva f-prot. *.txt-päätteiset tiedostot eivät ole ohjelman toiminnalle oleellisia. Tarkan listauksen oleellisista tiedostoista voit lukea F-protin mukana tulevasta READ_ME.TXT-tiedostosta.

    Kopioi f-prot-hakemistosta levyke2-hakemistoon seuraavat f-protin tarvitsemat tiedostot:

    • sign.asc
    • sign.def

    Kopioi f-prot-hakemistosta levyke3-hakemistoon seuraavat f-protin tarvitsemat tiedostot:

    • sign2.asc
    • sign2.def
  5. Käynnistä uudelleen win98.exe-ohjelma ja anna sen luoda uusi käynnistyslevyke.
  6. Puhdista uudelta käynnistyslevykkeelta pois kaikki turha jotta saadaan f-prot mahdutettua levykkeelle. Jätä levylle vain seuraavat tiedostot:
    • autoexec.bat
    • command.com
    • config.sys
    • himem.sys
    • io.sys
    • msdos.sys
  7. Kopioi levykkeelle kaikki tiedostot levyke1-kansiosta.
  8. Muuta levykkeen autoexec.bat ja config.sys tiedostoja niin, että f-prot käynnistyy suoraan levykkeeltä bootattaessa.

    Muuta config.sys-tiedoston sisältö seuraavanlaiseksi:

    device=himem.sys /testmem:off
    files=10
    buffers=10
    dos=high,umb
    lastdrive=z
    

    Muuta autoexec.bat-tiedoston sisältö seuraavanlaiseksi:

    f-prot /loaddef
    
  9. Ota uusi levyke. Alusta (formatoi) levyke. Kopioi tälle levykkeelle kaikki tiedostot levyke2-kansiosta.
  10. Ota uusi levyke. Alusta (formatoi) levyke. Kopioi tälle levykkeelle kaikki tiedostot levyke3-kansiosta.
  11. Tämän jälkeen näiden kolmen levykkeen pitäisi toimia automaattisina puhdistuslevykkeinä, joilla voit turvallisesti käynnistää ja puhdistaa koneesi mahdollisen viruksen iskiessä. Muista kuitenkin päivittää f-prot tarpeeksi usein, koska liian vanha virustietokanta ei auta uusia viruksia vastaan.
  12. Kokeile levykkeesi toimintaa ylimääräisessä demokoneessa tai kotikoneessasi. Käynnistä kone ensimmäiseksi tekemälläsi käynnistyslevykkeellä. Vaihda koneeseen muut levykkeet f-protin niitä pyytäessä. F-prot käynnistyy ja voit tarkistaa löytyykö koneen kiintolevyltä viruksia
  13. Varmistettuasi levykkeesi toiminnan poista U-asemalta kaikki f-protiin liittyvät tiedostot sekä kaikki edellä downloadaamasi tiedostot.

Työkalulevykkeen tekeminen

  1. Käynnistyslevykkeellä on hyvä olla mukana erilaisia työkaluohjelmia, kuten esimerkiksi pakkausohjelmia. Ikävä kyllä demoissa käytettävälle käynnistyslevykkeelle ei saada mahtumaan tarvittavia ohjelmia. Tämän vuoksi ohjelmat laitetaan erilliselle levykkeelle, josta ne ovat tarvittaessa käytettävissä. Käy etsimässä seuraavassa listassa esiintyvät pakkausohjelmat joltakin tiedostopalvelimelta. Sopiva tiedostopalvelin on esimerkiksi osoitteessa <URL: http://download.cnet.com/>. Hakua kannattaa yrittää sivun oikeassa laidassa olevan Download-haun avulla (kohdista haku in downloads-alueeseen). Ohjelmat eivät löydy ihan suoraan, joten joudut hieman lukemaan eteen tulevia sivuja ennen oikeiden tiedostojen löytymistä. Kun oikea tiedosto on löytynyt, niin downloadaa se U-levyasemalle. Ennen tiedostojen downloadaamista kannattaa kiinnittää huomiota tiedostojen kokoon. Kannattaa valita sellaisia ohjelmia, jotka on mahdollista saada mahtumaan korpulle!
    • ARJ (2.75a)
    • PKZIP (for DOS 2.50)
    • RAR (2.71)
  2. Ohjelmien downloadaamisen jälkeen ohjelmapakkaukset pitää vielä purkaa. Ohjelmapaketit ovat itsepurkautuvia EXE-tiedostoja, jotka pitää mennä ajamaan komentokehotteesta. Ohjelman voi purkaa kirjoittamalla pelkän tiedostonimen komentokehotteeseen. Tällöin purkaminen tapahtuu yleensä suoraan oletushakemistoon. Jos ohjelman lisenssiehdot eivät tulleet näkyville asennuksen aikana, niin lue ne oletushakemistosta löytyvästä tiedostosta. Ohjelmat ovat shareware-ohjelmia, joita ei voi käyttää kuin jonkin tietyn ajan ilman ohjelman rekisteröintiä.
  3. Kopioi pakkauksista purkamasi tiedostot uudelle tyhjälle levykkeelle. Kaikki eivät välttämättä mahdu yhdelle levykkeelle, joten joudut itse päättämään mitä jätetään kopioimatta. Perusperiaate on, että exe-päätteiset tiedostot pitää olla mukana, mutta txt- ja doc-päätteiset tiedostot voi jättää usein pois. Kokeile ohjelmien toimintaa suoraan levykkeeltä absoluuttisella hakemistoviittauksella, niin saat varmistettua ohjelmien toiminnan.

Hyödyllisiä dos-työkaluja

Lisätehtävä

Lisätietoja käynnistyslevykkeistä

Apuohjelmia levykkeiden käsittelyyn

Kurssimateriaalien käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin tai opetusmateriaalina ilman lupaa on ehdottomasti kielletty!
http://appro.mit.jyu.fi/laitteistot/demot/demo3/
© Tommi Lahtonen (tommi.j.lahtonen@jyu.fi)<URL: http://www.iki.fi/hazor/>
2003-03-26 21:40:59