Harjoitustyö

Seuraavassa kuvataan Oppimateriaalituotanto-kurssin (TIES460) harjoitustyön sisältö.

Kuvaus

Aihe: Oppimateriaalipaketin toteuttaminen tiettyyn tietotekniikan (tai vähintäänkin tietotekniikan sisältöoppimista sisältävään) aihekokonaisuuteen. Harjoitustyön tarkemman aiheen opiskelijat saavat päättää itse. Valittu harjoitustyön aihe ilmoitetaan Moodlessa.

Tavoitteena on tehdä mahdollisimman laadukas ja käyttökontekstiin sopiva oppimateriaalipaketti.

Harjoitustyön voi tehdä yksin tai 2-3 hengen ryhmässä. Ryhmätyö on suositeltavaa, sillä "oikeassa" oppimateriaalituotannossa oppimateriaaleja tehdään yleensä ryhmässä.

Laajuus: Laskennallisesti harjoitustyölle on varattu kurssin työmäärästä noin kolmannes. Tämä tarkoittaa sitä, että harjoitustyön koostamiseen olisi tarkoitus käyttää noin 25-30 tuntia. Harjoitustyöpaketti ei siis ole vain 1-3 oppitunnin oppimateriaalipaketti, muttei myöskään kokonaisen kurssin oppimateriaalipaketti, vaan todennäköisesti jotain edellisten väliltä. Harjoitustyön toteuttamiseen valittava alusta, formaatti ja muut tekniset ratkaisut vaikuttavat harjoitustyön tekemiseen kuluvaan aikaan ja siten myös harjoitustyön laajuuteen. Luonnollisesti myös se, tekeekö harjoitustyön yksin vai ryhmässä vaikuttaa harjoitustyön laajuuteen.

Oppimateriaalin käyttökonteksti tulee miettiä; millaiseen opetus-/oppimistilanteeseen materiaali on suunniteltu? Mikä on opettajan rooli materiaalin hyödyntäjänä vai onko kyse itseopiskelumateriaalista?

Alusta/formaatti: Harjoitustyön voi tehdä haluamassaan formaatissa ja haluamalleen alustalle. Alusta/formaatti tulee miettiä käyttökontekstin perusteella; millainen materiaali sopii parhaiten kyseiseen käyttökontekstiin? Jos harjoitustyö toteutetaan sähköiselle alustalle, tulee materiaaliin päästä käsiksi WWW-selaimella ilman erillisiä kirjautumisia (pl. yliopiston tunnuksilla kirjautuminen ei haittaa). Formaatti- ja alustamahdollisuuksia ovat esimerkiksi seuraavat:

Harjoitustyön tulee olla valmis viimeistään 27.4. Harjoitustyön osoite (painetun materiaalin tapauksessa PDF:n sijainti) ilmoitetaan kurssin opettajalle ja muille opiskelijoille Moodlessa.

Harjoitustyötä esitellään seminaareissa 29.4. ja 4.5. Seminaareissa pidetään noin 10-15 minuutin esitys, jossa kerrotaan tuotetun oppimateriaalin käyttökonteksti, esitellään materiaali pääpiirteittäin sekä arvioidaan valitun formaatin/alustan toimivuutta. Tämän jälkeen muut seminaarin osallistujat sekä kurssin opettaja arvioivat oppimateriaalin laatua ja yleisesti tekijä(ryhmä)n onnistumista työssään. Seminaareihin ilmoittaudutaan Moodlessa.

Etäopiskelijat, jotka eivät pääse kumpaankaan seminaariin, toteuttavat esittelyn tekemällä sen videona (ruutukaappaus- tai kuvattu video). Video linkitetään Moodleen viimeistään 28.4. Muut etäopiskelijat katsovat esittelyvideot ja arvioivat oppimateriaalin laatua ja yleisesti tekijä(ryhmä)n onnistumista työssään kirjoittamalla kommenttejaan Moodlen keskusteluryhmään. Myös tekijöiden tulee osallistua keskusteluun omasta harjoitustyöstä. Keskustelu Moodlessa pyritään saamaan valmiiksi 4.5. mennessä.

Esimerkkiaiheita

Harjoitustyö voisi olla esimerkiksi jokin seuraavista aiheista:

Ohjaus

Harjoitustyön tekemisen tueksi on tarjolla ohjausta luennoitsijan työhuoneessa Ag C522.3 (sovi aika etukäteen sähköpostilla) sekä sähköpostilla antti.j.ekonoja@jyu.fi.

Käyttäjien kommentit

Kommentoi Lisää kommentti
Kurssimateriaalien käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin tai opetusmateriaalina ilman lupaa on ehdottomasti kielletty!
http://appro.mit.jyu.fi/oppimateriaalituotanto/harkka/
© Antti Ekonoja (antti.j.ekonoja@jyu.fi) <http://users.jyu.fi/~anjoekon/>
2016-04-12 11:58:10
Informaatioteknologia - Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta