Käyttöjärjestelmän asentaminen - Linux - Demo 4

English material: The Official Red Hat Linux x86 Installation Guide

Seuraavaan on listattu Linux RedHat 7.2:n asentamisvaiheet Windows 98:n rinnalle samaan koneenseen. Ohjeet on tarkoitettu käytettäviksi kurssin demokoneen asentamiseen, joten ennen linuxin asentamista kotikoneelle kannattaa lukea tarkempia asennusdokumentteja. Seuraavassa ohjeessa on kerrottu lyhyesti erilaisissa asentamisessa vastaan tulevista vaiheista. Samat asennuksen periaatteet toimivat myös muissa (uudemmissa) Linuxin jakeluversioissa.

Linuxin asentamisesta löytyy paljon sekä suomen- että englanninkielisiä dokumentteja, joista löytyy huomattavasti tarkemmat selityksen erilaisista asentamisen yhteydessä tehtävistä toimista. Seuraavassa listassa hyviä Linuxiin liittyviä asennus- ja käyttödokumentteja.

  1. Ensimmäinen vaihe ennen Linuxin asentamista on ottaa selville koneessa olevan laitteisto. Linuxin asennusohjelma tunnistaa aika hyvin erilaisia laitteita, joten esimerkiksi demokoneen asennuksen yhteydessä ei tarvitse tehdä muutoksia.
  2. Linuxin asentamiseksi Windows98:n rinnalle kannattaa tuleva asennus ottamaan huomioon jo kovalevyn osioinnin yhteydessä.
    • Kovalevystä osioidaan vain Windowsin käyttöön haluttu osa ja loput jätetään osioimatta. Jos tietokoneessa on esimerkiksi 8GB:n kovalevy, niin Windowsin käyttöön voidaan jättää 4GB ja Linuxille loput 4GB. Demokoneessa on 3GB:n kiintolevy, josta Windowsin käyttöön on varattu 1GB ja Linuxin käyttöön 2GB.
    • Jos kovalevy on jo osioitu, niin Linux voidaan asentaa jollekin levyn osiolle. Tällöin loppu levy voidaan osioida Linuxin asennuksen yhteydessä uudelleen.
  3. Ensimmäisenä kannattaa asentaa Windows98 ja vasta tämän jälkeen asennetaan Linux. Tässä yhteydessä oletetaan, että koneeseen on jo asennettu Windows98, joten seuraavaksi voidaan siirtyä Linuxin asentamiseen.
  4. Käynnistä kone ja laita RedHat Linuxin ensimmäinenasennus-CD CD-ROM-asemaan.
  5. Linuxin asentamiseksi joudutaan kone käynnistämään CD-ROM-asemalta. Joudut luultavasti määrittelemään käynnistysjärjestyksen uudeksi. Käynnistysjärjestyksen löydät valinnan BIOS Feature Setup alta. Valitse käynnistysjärjestys (engl. Boot sequence) seuraavasti:
    • Jos käytössä on kone, jossa onnistuu CD-ROM-asemalta käynnistäminen, niin valitse käynnistysjärjestykseksi CDROM, C, A.
    • Jos käytössä on kone, jolla ei onnistu CD-ROM-asemalta käynnistäminen, niin valitse käynnistysjärjestykseksi A, C.
    • Koneen käynnistysjärjestykseksi kannattaa normaalisti muuttaa seuraavaksi: C, CDROM, A, koska tällöin vältetään koneen käynnistämistä levykkeeltä. Tällöin pienenee esimerkiksi mahdollisuus käynnistyslohkoviruksen saamiseksi.
    Demokoneeseen voidaan valita CD-ROM-asemalta käynnistäminen.
  6. Jos CD-ROM-asemalta käynnistäminen ei onnistu, niin käynnistäminen voidaan tehdä seuraavasti:
    • Käynnistä kone joltakin käynnistyslevykkeeltä, jolla CD-ROM-asema saadaan käyttöön.
    • Siirry tämän jälkeen RedHat-asennusrompun DOSUTILS-hakemistoon ja aja AUTOBOOT.BAT
  7. Asennuksen ensimmäinen vaihe on asennustavan valinta. Valitse asennustavaksi graafinen asennus enter-näppäimellä. Seuraavissa vaiheissa käytäjältä tullaan kyselemään erilaisia asennuksessa tarvittavia tietoja. Varsinainen asennus alkaa vasta myöhemmin.
  8. Seuraavana vuorossa on asennuskielen valinta, josta valitaan englanti. Suomenkieltä ei voi tässä yhteydessä valita. Hyväksy valinta OK-painikkeella. Graafisessa asennuksessa OK-painikkeiden sijaan pitää klikkailla alakulmassa olevaa Next-painiketta. Jatkossa nuolinäppäimillä voit vaihtaa vaihtoehtoja ja TAB-näppäimellä pääset kulkemaan erilaisten valintaosioiden välillä. Space- tai Enter-näppäimellä voit hyväksyä valinnan.
  9. Valitse seuraavaksi käytettävän näppäimistön malliksi FI - Latin1. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  10. Seuraavaksi valitaan hiiren asetukset. Arvojen pitäisi olla kunnossa oletuksena, mutta tarkista että hiireksi on valittu Generic - 3 button Mouse (PS/2).
  11. Hiiren asennuksen jälkeen näkyville tulee tervetuloruutu, josta päästään eteenpäin OK-painikkeella.
  12. Seuraavana vaiheena on asennustyypin valinta. Tässä yhteydessä asennustyypiksi valitaan Workstation eli työasema-asennus. Muita mahdollisuuksia ovat palvelinasennus, mukautettu asennus (jossa voit valita asennettavat osat), kannettavan asennus tai päivitysasennus. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  13. Seuraavana vaiheena on osiojaon tekeminen. Vaihtoehtoja tekemiseen ovat seuraavat:
    • Automatically partition (Automaattinen)
    • Disk Druid (Manuaalinen)
    • F-disk (Manuaalinen)
    Vaihtoehdoista voidaan valita automaattinen osionjaon teko, koska kaksi muuta edellyttävät osionjaon tekemistä manuaalisesti käsin.
  14. Seuraavassa vaiheessa valitaan tapa, jolla osionjako tehdään. Erilaisia mahdollisuuksia ovat seuraavat:
    • Poistetaan kaikki Linux-osiot.
    • Poistetaan kaikki partitiot.
    • Pidetään kaikki osiot ja käytetään vapaa levytila.
    Tässä yhteydessä valitaan olemassa olevien Linux-osioiden poisto, koska koneeseen on aiemmin asennettu Linux. Ikkunassa on näkyvillä koneeseen asennetut kiintolevyt, kiintolevyjen osiot. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  15. Seuraavassa vaiheessa nähdään tehty osiojako, jota voi tarvittaessa muuttaa. Osion jaosta on nähtävissä seuraavat osat:
    • Windowsin viemä tila (hda1)
    • Linuxin juuriosio (hda2 /)
    • Linuxin virtuaalimuistiosio (hda3 swap)
  16. Seuraava vaihe on käynnistysvalikon (engl. Boot Loader Installation) luonti. Valitaan käynnistysvalikoksi GRUB ja asennetaan se MBR:lle. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  17. Asennusohjelma kysyy lisäasetuksia kernelille. Tämä kohta voidaan ohittaa OK-painikkeella.
  18. Nyt kysellään käynnistysvalikon vaihtoehtoja ja niiden nimiä sekä oletusvaihtoehtoa. Oletusvaihtoehtona voi olla Red Hat Linux
  19. Seuraavaksi kysytään GRUBin salasana, mutta tässä yhteydessä sitä ei aseteta.
  20. Seuraavan vuorossa on verkkoyhteyksien konfigurtointi. Valitaan DHCP-palvelu pois käytöstä (engl. Configure Using DHCP), koska verkkoyhteyttä ei ole demokoneessa käytettävissä. Poista valinta Activate on Boot, jolloin demokone (ei verkossa) saadaan hieman nopeammin käynnistymään. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  21. Seuraavaksi valitaan käytettävät kielet, josta tässä yhteydessä valitaan kannattanee valita sekä englanti että finnish. Kielistä toinen pitää valita oletuskieleksi. Valitse mieleisesi ja paina OK-näppäintä.
  22. Seuraavaksi on vuorossa aikavyöhykkeen valinta. Valitaan aikavyöhykkeeksi Europe / Helsinki. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  23. Seuraavan on vuorossa pääkäyttäjän salasanan asettaminen. Huomaa salasanan keksimisessa seuraavat asiat:
    • Riittävän vaikea!
    • Kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä!
    • Ei saa olla arvattavissa!
    Aseta demokoneen ROOT-salasanaksi seuraava: KP&5tjS3.
  24. Samassa yhteydessä luodaan koneelle tavallinen käyttäjä (engl. Account). Luo tavallinen käyttäjä seuraavilla tiedoilla:
    • User name: opis
    • Full name: Olli Opiskelija
    • Password: foobar
    ROOT-tunnusta ei kannata käyttää muuhun kuin ylläpidollisten toimien tekemiseen!
  25. Seuraavaksi voidaan valita tietokoneeseen asennettavat ikkunointimanagerit. Valitse paketeista ajansäästösyistä ainoastaan seuraava:
    • GNOME
    Kotiasennuksessa voit asentaa kaikki ikkunointimanagerit ja tutkia niiden sisältöä. Osien asentaminen onnistuu jälkikäteenkin.
  26. Seuraavana on vuorossa näytönohjaimen valinta. Asennusohjelma tunnistaa näytönohjaimen automaattisesti, joten sitä ei tässä yhteydessä tarvitse muuttaa. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  27. Seuraavaksi aloitetaan varsinainen RedHatin asentaminen, joka kestää noin 30 minuuttia. Tämän ajan voit tehdä muita demotehtäviä.
  28. Asennusvaiheen jälkeen on vuorossa käynnistyslevykkeen tekeminen. Tässä yhteydessä käynnistyslevykettä ei tehdä, mutta kotona sellainen kannattaa tehdä. Valitse kohta Skip Boot Disk Creation ja hyväksy valinta OK-painikkeella.
  29. Seuraavaksi vuorossa on näytön valinta. Demokoneen näyttö on vanha ja väsynyt, joten valitaan Generic 800*600. Testaa asetukset painikeella Test Settings. Jos testikuvaa ei tule näkyville, niin vaihda näytön tyypiksi jokin VGA-tyyppi. Hyväksy valinta OK-painikkeella.
  30. Seuraavaksi päästään valitsemaan X-windowsiin liittyviä asetuksia. Valittavat kohteet ovat seuraavat:
    • Värimäärä
    • Näytöntarkkuus
    • Kirjautumistapa (graafinen vai tekstipohjainen)
    Valitaan kirjautumistavaksi graafinen. Muut kohdat ovat oletuksena oikein, joten niitä ei tarvitse muuttaa.
  31. Seuraavaksi on vuorossa onnitteluja onnistuneesta valinnasta. Exit-painikkeella hyväksytään asennus ja käynnistetään kone uudelleen.
  32. Ota asennus-CD pois CD-ROM-asemasta, kun CD-ROM-asema avautuu automaattisesti.
  33. Valitse graafisesta GRUB-käynnistyvalikosta Linux ja hyväksy valinta.
  34. Linuxin ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä joudutaan vielä määrittelemään laitteisto tarkemmin. Linux löysi äänikortin, jonka se osaa konfiguroida itse. Valitse konfigurointi painikkeella Configure
Kurssimateriaalien käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin tai opetusmateriaalina ilman lupaa on ehdottomasti kielletty!
http://appro.mit.jyu.fi/laitteistot/demot/demo4/linux.html
© Petri Heinonen (peheinon@mit.jyu.fi)<URL: http://www.mit.jyu.fi/peheinon/>
2003-04-01 16:55:47