Demo 4 - Tiedonhaku WWW:stä

Selvitä seuraavat demotehtävät käyttämällä hyväksi hakukoneiden erilaisia hakuja sekä käyttämällä vaihtoehtoista tiedonhakustrategiaa. Kokeile löytää tieto ensin hakukoneiden avulla ja vasta sen jälkeen vaihtoehtoisella tavalla. Vaihtoehtoinen tiedonhakutapa esitellään yleensä tehtävän yhteydessä. Vertaile itseksesi erilaisten tiedonhakutapojen hyviä ja huonoja puolia keskenään. Avaa toiseen selainikkunaan appron sivujen alta löytyvä hakusivu. Hakusivulle on koottu paljon erilaisia hakukoneita, joiden avulla voit tehdä seuraavat tiedonhakutehtävät. Käy pikaisesti läpi hakusivulta löytyvien hakukoneiden ryhmät.

Seuraavassa lyhyt periaateohje tiedonhakuun.

Elokuvat

  1. Selvitä kuka ohjasi Häjyt-elokuvan?

    Häjyt-elokuvan ohjaajan voi selvittää esimerkiksi menemällä FinnKinon sivuille osoitteeseen <URL: http://www.finnkino.fi/>, jonka leffahaku-linkistä löytyvät elokuvaesittelyt. Esittelyn tiedoista löytyy haettu tieto.

  2. Mikä on Poika ja Ilves elokuvassa olevan Leevi-ilveksen oikea nimi?

    Poika ja ilves elokuvan tiedot löytyvät myös FinnKinon sivulta, mutta ilveksen nimestä ei saa kunnollista varmuutta. :(
    Tämän vuoksi kannattakin mennä osoitteeseen <URL: http://www.imdb.com/>, jossa sijaitsee laajempi elokuva-arkisto. Sivuilla olevan haun (search for) avulla löytyy myös Poika ja ilves -elokuvan tiedot. Ikävä kyllä siellä ei ole mitään mainintaa koko ilveksen nimestä :)
  3. Kuka esitti Evert Rönkköä elokuvassa Rukajärven tie?

    FinnKinon sivuilta ei löydy enää kunnollista vastausta, joten joudutaan etsimään elokuvaa hieman laajemmasta arkistosta, joka löytyy osoitteesta <URL: http://www.imdb.com/>. Sivulla olevaa hakua (search for) käyttämällä saadaan tiedot elokuvasta helposti.
  4. Kuka esittää Rauli Badding Somerjokea elokuvassa Badding?

    Tällä kertaa vastaus löytyy jälleen Finnkinon sivuilta.

Urheilu

  1. Kuka voitti tänä vuonna Helsinki City Marathonin?

    Helsinki City Marathonin järjestäjä on Suomen urheiluliitto, jolloin voidaan mennä urheiluliiton sivuille osoitteeseen <URL: http://www.sul.fi/>, josta löytyy suora linkki HCM:n tuloksiin.

  2. Etsi salibandyn viralliset säännöt.

    Jos englanninkieliset säännöt käyvät, niin sääntöjen löytäminen on helppoa. Yahoon <URL: http://www.yahoo.com/> hakemistojen avulla löytyvät helposti salibandyyn (floorball) liittyvät sivut. Yahoo-kategorisoi sivut hyvin, joten valitsemalla Recreation & Sports > Sports > Hockey > Floorball-kategoria päästää sivulle kansainvälisen salibandyliiton Internation Floorball Federation (IFF) sivulle. IFF:n sivujen alta löytyvät pelin säännöt Rules of the game-linkin alta.
    Vastaavat suomenkieliset säännöt löytyvät salibandyliiton sivujen alta osoitteesta <URL:http://www.salibandy.net/>. Etsi myös suomenkieliset säännöt!

Matkailu

  1. Kuinka paljon lentolippu Suomesta Sydneyyn maksaa?

    Finnairin sivut löytyvät osoitteesta <URL: http://www.finnair.fi/>, mutta valitettavasti niiltä ei löydy ulkomaan lentojen hintatietoja pikaisella selailulla. Osoitteesta <URL: http://www.lloydtours.com/> voi varata lentoja minne tahansta, joten sen alta löytyvät myös tarvittavat hintatiedot. Valinnalla Online-varaukset/Tarjoushinnat ONLINE päästään valitsemaan matkustuskohde.

  2. Milloin kulkee junia Tukholmasta Hampuriin?

    Hyvä arvaus on lähteä etsimään tietoa VR:n sivuilta. Sieltä löytyy myös ulkomaille suuntautuva liikenne ja linkki Euroopan rautatieyhteyksien hakuun. <URL: http://bahn.hafas.de/bin/db.s98/query.exe>

  3. Etsi Jyväskylän paikallisliikenteen aikataulut

    Arvataan, että Jyväskylän yliopisto pitää jonkinlaista linkkilistaa Jyväskylän palveluista. Yliopiston kotisivuilta on linkki Yhteydet muualle, josta löytyy paikallisliikenteen aikataulu.

Ihmisiä ja yhtyeitä

  1. Hae Daruden kotisivut?

    Hyvä arvaus on kokeille osoitetta http://www.darude.com.
  2. Selvitä kuka suomalainen henkilö tunnetaan nimellä Hazor?

  3. Hae Leonard Cohenin kappaleen I'm your man sanat.

    Hyvä yritys voisi seuraavanlainen! Mennään suoraan Leonard Cohenin "kotisivuille" osoitteeseen <URL: http://www.leonardcohen.com/>, josta löytyy myös linkkejä Leonardin tuotantoon. Sivuille ei ole mitään varsinaista etsimistoimintoa, joten etsiminen on tosi työlästä. Etsimisessä kannattaakin käyttää apuna selaimen etsimistoimintoa, jonka saa käyttöönsä valinnalla Edit/Find in Page. Sillä voidaan etsiä sivulla esiintyvää tekstiä, joten hyvällä tuurilla sillä löytää haluamansa todella nopeasti suurestakin tekstimäärästä.

Tietotekniikka

  1. Hae IBM:n valmistaman kannettavan tietokoneen Thinkpad 365XD:n tekniset tiedot

    Lähdetään etsimään tietoa laitevalmistajan kotisivuilta osoitteesta <URL: http://www.ibm.com/>. IBM:n sivulta löytyvällä searchillä löydetään linkki thinkpadeihin hakusanalla thinkpad 365xd, jolta ei löydy suoraa vastausta. Menemällä ylälaidan Support-linkistä päästään sivulle, josta voidaan valita tuotekategoria (Notebooks). Tämän jälkeen valitaan uudesta alavetovalikosta tuoteperheeksi 365X/XD, jonka jälkeen valitaan vasemman laidan linkeistä kohta product information. Tämän valitaan vielä Product information by Category kohtaan All. Näkyville tulee kolme linkkiä sivun alalaitaan, joista alimmasta linkistä löytyy tarvittavia tietoja. Linkistä päästään sivulle, jossa on näkyvillä Product Overview, joka sisältää etsityt tiedot.

  2. Mikä on Voxel? Liittyy tietokonegrafiikkaan. Hakujen tuloksella noilla tiedoilla tulee todella paljon sivuja. Tarvittaisiin vielä hieman enemmän tietoa! Kyse on 3-ulotteisesta tietokonegrafikasta (engl. 3-D graphics).

    Paras tapa etsiä tietotekniikkaan liittyviä termejä on käyttää hyväksi Webopedian palvelua, josta termin selitys löytyy helposti.

  3. Etsi ohje sähköpostiliitetiedoston lähettämisestä Pinellä.

    Jyväskylän yliopiston ATK-keskuksen sivuilta löytyy ohjeita tietokoneiden ja ohjelmien käytöön. Sivujen joukosta löytyy myös Pine-ohjelman ohje ja sielle käsitellään myös liitetiedoston lähettäminen. Etsi varsinainen sivu itse!

Sää tänään

  1. Mikä on lämpötila Jyväskylässä tällä hetkellä?

    Hyvä arvaus sään katsomiseksi on <URL: http://weather.jyu.fi/>.

Nautintoaineet

  1. Mikä on keitetyn kahvin ravintokoostumus?

Hakupalvelut

  1. Etsi http://www.yahoo.com/ aihehakemistoja käyttäen lista WWW-hakupalvelimista.

  2. Tutustu seuraavien osoitteiden tarjoamiin hakupalveluihin:

http://appro.mit.jyu.fi /2000/syksy/tietoverkot/demot/demo4/index.html
© Tommi Lahtonen ()<URL: http://www.iki.fi/hazor/>
4.10.2000 08:42:13