Pelin esittely
Valitsin pelin opetuskäytön hyödyntämisen analyysiin oppiaineeksi liikunnan ja peliksi
Kajaani Game Studiosin kehittämän Jungle Race -pelin.
Jungle Race on ulkoilu- ja urheilupeli, jossa pelaaja kerää
mobiilisovelluksen avulla kartalla näkyviä liikkuvia virtuaalisia
hedelmiä. Hedelmät
näkyvät karttapohjalla, joka vastaa todellista tiekarttaa (Open Street
Map). Virtuaalisen hedelmän saa siis napattua itselleen liikkumalla
todellisessa
ympäristössä samaan pisteeseen kartalla näkyvän hedelmän kanssa. Peliä
voi pelata rajoittamattomalla alueella tai peliin voi määritellä tietyn
pelialueen.
Kullakin eri hedelmällä on oma vauhtinsa ja ne vaativat erilaista
tarkkuutta. Esimerkiksi appelsiini on hidas, joten sen saa kiinni vaikka
juoksemalla,
mutta rypäle on niin nopea, että sen tavoittaa käytännössä vain
silloin, kun se tulee pelaajaa kohden. Banaanit puolestaan eivät liiku,
joten niitä voi
olla sellaisissakin paikoissa, joista niitä ei saa kerätyksi.
Kullakin hedelmällä on 10 minuutin elinaika, jonka jälkeen se katoaa,
jos sitä ei ole kerätty. Kun hedelmä on kerätty tai kadonnut tai
liikkunut ulos kartalta,
sen tilalle syntyy uusi hedelmä. Ohjelma huolehtii siitä, että
pelaajan lähellä on aina jotain kerättävää.
Asennuksen jälkeen sovellus pyytää pelaajalta käyttäjätunnuksen. Kun
pelaaja rekisteröi käyttäjätunnuksen ja mobiililaitteen paikannus on
päällä, peli voi alkaa.
Peli on ilmainen ja saatavissa Androidille, Windows Phonelle,
iPhonelle ja myös Symbianille(!) (liekö on enää kaikille, mutta omassa
Androidissani (Nougat) pyöri ainakin vielä
moitteetta).
![]() |
![]() |
| Pelitapa valitaan kirjautuessa | Junior Game -vaihtoehdossa pelialue voidaan rajata |
![]() |
![]() |
| Käyttäjätunnuksen luonnin jälkeen pelin aloitusnäyttö kertoo tilastot | Näkymä pelitilanteesta |
Opetuskäyttö liikunnassa
Pelin suurin arvo lienee mielekäs tapa tutustua koordinaatteihin ja oman sijainnin hahmottamiseen kartalla. Tämä voi olla orientoiva "leikki" esimerkiksi yläkoulun suunnitustunteja ajatellen. Peli harjaannuttaa silmän, päättelyn ja kehon koordinaatiota ja näyttää reaaliajassa miten suunnistus karttapohjan avulla onnistuu. Käytännössähän idea on suunnilleen sama kuin eräässä vielä hetki sitten suurta suosiota nauttineessa lisätyn todellisuuden mobiilipelissä...Liikuntatunnilla kannattanee käyttää pelin Junior Game -versiota ja määritellä turvallinen ja rajattu pelialue. Suinpäin liikenteen seassa ryntäilevät peruskoululaiset eivät välttämättä muista vastuullisuuttaan liikenteessä, vaikka pelin ohje kehottaakin kunnioittamaan esimerkiksi liikennesääntöjä ja pihoja. Peliä voi pelata pienissä ryhmissä, jolloin jokaisella ryhmällä on yksi mobiililaite käytössä ja ryhmät kisaavat toisiaan vastaan. Tai peliä voidaan pelata esimerkiksi viestinä, jolloin jokaisesta ryhmästä on pelialueella yksi pelaaja vuorollaan ja hän tulee vaihtoon mobiililaitteen kanssa kerättyään yhden hedelmän lähettäen seuraavan ryhmän jäsenen matkaan.
Peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden mukaisia tavoitteita (suorina lainauksina)
-
Fyysinen toimintakyky
- Opetukseen valitaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja ja niiden soveltamista monipuolisesti kehittäviä turvallisia tehtäviä.
-
Sosiaalinen toimintakyky
- Liikunnan opetukseen valitaan erilaisia pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan ottamaan toiset huomioon sekä auttamaan ja avustamaan muita.
- Tehtävien myötä opitaan vastuun ottamista yhteisistä asioista ja niiden järjestelyistä sekä säännöistä.
- Myönteistä yhteisöllisyyttä lisätään ryhmätehtävillä.
-
Psyykkinen toimintakyky
- Liikunnan opetuksessa käytetään tehtäviä, joissa opitaan pitkäjännitteisesti ponnistelemaan yksin ja yhdessä muiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi.
- Iloa ja virkistystä tuottavilla liikuntatehtävillä edistetään myönteisten tunteiden kokemista, jotka vahvistavat pätevyyden kokemuksia ja myönteistä minäkäsitystä.
-
Oppimisympäristöt
- Opetuksessa otetaan huomioon vuodenajat, paikalliset olosuhteet sekä koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tarkoituksenmukaisella tavalla.
- Opetuksen yhteydessä korostetaan fyysistä aktiivisuutta ja yhteistoiminnallisuutta ylläpitäviä työtapoja, kannustavaa vuorovaikutusta ja toisten auttamista sekä henkisesti ja fyysisesti turvallista toimintaa.
Oman kokemukseni mukaan peli on varsin koukuttava, ihan aikuisellekin. Lisättyyn todellisuuteen perustuva pelisovellus on houkutteleva ja innostava tapa liikkumiseen ja toimii tällaisena lähes kaikissa ikäryhmissä. Jos peruskoululuokka lähetetään hölkkälenkille, on vastaanotto vähän toinen, kuin tismalleen saman mittainen hölkkäys pelillisesti toteutettuna. Tämä on minun uskomukseni. Aivan ongelmatontahan elektroniikkalaitteiden käyttö liikunnan yhteydessä ei ole, rajoitteita voi aiheuttaa sää, verkkoyhteydet tai huolimaton käsittely, mutta innostusarvoltaan sopivissa olosuhteissa käytettynä peli voi toimia mielenkiintoisena tapana opetella kartalla liikkumista ja paikkatietoa.
Ohjelma on jo vähän "vanha", jos nyt näin voi mobiilisovelluksista ylipäätänsä sanoa eikä siihen taida juuri päivityksiä enää tippua. Toiminnot ovat kuitenkin opetustilanteisiin ihan riittäviä ja grafiikkakin auttava siinä määrin, että sovellus on mielestäni edelleen ihan käyttökelpoinen liikkumisen aktivoija. Omat riskinsähän siinä aina on, kun oppilaat liikkuvat innostuneesti ympäriinsä ryntäillen arvokkaiden laitteiden kanssa, ovat ne sitten omia tai koulun, helposti voi tällaisissa tilanteissa laitteen käsittely olla vähän huolimatonta ja laite rikkoutua. Siinä mielessä lienee suositeltavaa, että elektroniikka ja liikunta yhdistetään vähän ylemmillä peruskoululuokilla vahinkojen minimoimiseksi.
Niin kuin moni muukin näistä esittelemistäni integrointiajatuksista, myös tämä voi olla käytössä oppilaan vapaa-ajallakin, jos oppilas sopivan välineistön omistaa. Tämän sovelluksen käyttö on mahdollista vaikkapa koko perheelle, jolloin tavoitteet saavat jo useamman ulottuvuuden merkityksiä monellakin elämän osa-alueella.



