Windowsin peruskäyttöön liittyviä tehtäviä

Seuraavissa tehtävissä kerrataan muutamia Windowsin peruskäyttöön liittyviä asioita. Tehtävät kannattaa käydä järjestyksessä läpi, vaikka alkupään asia olisikin tuttua. Ohjeet eivät ole tarkat, koska tehtäviä on tarkoitus hyödyntää tekijänsä työtehtäviin.

Muutamien perustoimenpiteiden kertaamista

  1. Avaa selaimen lisäksi näkyville Microsoft Word -tekstinkäsittelyohjelma.
  2. Muuta kummankin ohjelman ikkunan kokoa siten, että ne mahtuvat rinnakkain. Kokeile myös ohjelmaikkunan oikean yläreunan painikkeiden toimintaa, jos niiden toiminta ei ole entuudestaan tuttua.
  3. Kokeile vaihtaa ohjelmasta toiseen ALT-TAB-näppäinyhdistelmällä. Näppäinyhdistelmän painaminen avaa näkyviin pienen ikkunan, josta voidaan valita haluttu ohjelma TAB-näppäimen avulla. ALT-näppäin on pidettävä pohjassa koko toimenpiteen ajan.

    Kokeile myös muita mahdollisuuksia ohjelman vaihtamiseksi:

  4. Kopioi näiden harjoitustehtävien teksti selainikkunasta leikepöydälle ja liitä kopioitu teksti leikepöydältä tyhjään Word-dokumenttiin. (Ohjeet: s. 5)
  5. Tallenna Word-asiakirja U-levyasemalle nimelle harjoitus.doc. (Ohjeet: s.2-3)
  6. Kopioi muutaman Word-asiakirjan kappale toiseen paikkaan leikepöydän avulla. (Ohjeet: s.5)
  7. Tallenna Word-asiakirja U-levyasemalle uudella nimellä harjoitus2.doc. (Ohjeet: s.2-3)
  8. Siirrä muutaman Word-asiakirjan kappaleen paikka toiseksi leikepöydän avulla. (Ohjeet: s.5-6)
  9. Tallenna Word-dokumentti U-levyasemalle johonkin toiseen hakemistoon.
  10. Peru edellä tekemäsi siirto Peru toiminto -toiminnon avulla. (Ohjeet: s.5)
  11. Tallenna vielä uudelleen Word-dokumentti U-levyasemalle johonkin toiseen tallennusmuotoon eli formaattiin. (Ohjeet: s. 2-3)
  12. Jätä Word-teksinkäsittelyohjelma auki ja siirry seuraaviin tehtäviin.

Hakemistorakenteen suunnittelu ja toteuttaminen

  1. Suunnittele paperille työssä tarvitsemasi hakemistorakenne. Hakemistorakenteen suunnittelulähtökohtana voit käyttää esimerkiksi kansiointijärjestelmää, johon vastaavat paperiasiakirjat tallennettaisiin. Jos et keksi mitään työhösi liittyvää asiaa, niin mieti hakemistorakennetta harrastustesi kautta. Suunnittelussa voit käyttää apuna seuraavia periaatteita:
  2. Toteuta edellä suunnittelemasi hakemistorakenne U-levyasemalle Windows Explorer -ohjelmalla. Seuraavassa muutamia ohjeita muistin virkistämiseksi:
  3. Mene takaisin Word-tekstinkäsittelyohjelmaan. Tallenna avoinna oleva asiakirja uuteen hakemistoon tamp. Hakemiston tekeminen onnistuu nyt tallentamisikkunan yläreunan Create New Folder (suom. Tee uusi hakemisto)-painikkeella.
  4. Sulje ensin Word-dokumentti ja sulje tämän jälkeen koko Word-ohjelmaikkuna.

Tiedostojen ja hakemistojen kopiointi tai siirtäminen

Seuraavassa muutamia harjoituksia tiedostojen ja hakemistojen kopioimisesta ja siirtämisestä. Voit halutessasi tässä yhteydessä jakaa myös töissä tekemiäsi asiakirjoja edellä tekemääsi ja suunnittelemaasi hakemistorakenteeseen. Toinen vaihtoehto on kopioida ja siirtää edellä tekemiäsi tiedostoja työn tai harrastuksiesi mukaan tehtyyn hakemistorakenteeseen. Muista varmistaa siirron tai kopioinnin onnistuminen heti toimenpiteen jälkeen! Seuraavassa muutamia yleisiä ohjeita:

  1. Kopioimisessa tiedosto tai hakemisto jää myös alkuperäiseen paikkaan. Kopioimisen jälkeen tiedostosta tai hakemistosta on olemassa kaksi kopiota.
  2. Siirtämisen yhteydessä tiedostot tai hakemistot siirtyvät uuteen paikkaan eli alkuperäiset tiedostot tuhoutuvat.
  3. CTRL- tai SHIFT-näppäimen avulla voidaan valita useampia tiedostoja kopioinnin tai siirtämisen kohteeksi.

Tiedostojen ja hakemistojen poistaminen

  1. Jos teit edellä tamp-nimisen hakemiston, niin voit poistaa hakemiston tiedostoineen.
  2. Poista myös tiedostot (harjoitus.doc, harjoitus2.doc jne), jotka tehtiin perustoimenpiteiden kertaamisen yhteydessä.
  3. Tiedostojen ja hakemistojen poistaminen onnistuu näppäimistön DELETE-näppäimen avulla tai hiiren oikean avulla.
  4. CTRL- tai SHIFT-näppäimen avulla voidaan valita useampia tiedostoja poistamisen kohteeksi.

Tiedostojen etsiminen

Tiedostojen ja hakemistojen etsiminen onnistuu Windows Explorerissa Search-painikkeen avulla. Seuraavassa muutamia ohjeellisia tehtäviä tiedostojen hakemiseksi.

  1. Hae U-levyasemalta kaikki tiedostot, joiden nimi alkaa A-kirjaimella.
  2. Hae kaikki tiedostot, joiden tiedostopääte on .doc (eli Word-dokumentit).

Hakemistorakenteen saat takaisin Windows Explorer ikkunan vasempaan laitaan Folders-painikkeen avulla.

Pakkausohjelmien käyttö

Pakkausohjelmien käyttöön on helpointa tutustua seuraavan osoitteen tehtävien avulla: <URL: http://appro.mit.jyu.fi/2002/kevat/propedeuttinen/demot/demo5/>. Jos tunnet tarpeelliseksi muutkin kuin pakkausohjelmatehtävät, niin voit niitä tehdä vapaasti.

http://
© Petri Heinonen ()<URL: http://www.mit.jyu.fi/peheinon/>