Digitaalisesta jaosta kohti tasapainoa

Sisällysluettelo

• Miksi digitaalinen jako on tärkeä kysymys?
  • Kuka on vaarassa syrjäytyä?
• Digitaalinen jako -ajattelun ongelmat
  • Vaarana itseään toteuttava ennuste
• Kotimaista keskustelua eriarvoisuudesta
  • "Tietotekniikka ei paranna köyhien asemaa maailmassa"
  • "Internet sopii Nepaliin"
• Digitaalinen jaon jäsentelyä
  • 1.Teknis-hallinnollinen näkökulma - pienet ongelmat
  • 2. Sosiaalisten rakenteiden näkökulma - keskikokoiset rakenteelliset ongelmat
  • 3. Informaatiorakenteiden ja syrjäytymisen näkökulma - isot rakenteelliset ongelmat
  • 4. Modernisaation ja kapitalismin näkökulma - vallankumous
• Sillanrakennusta ja tasapainon tavoittelua tietoyhteiskunnassa
  • Universaali saavutettavuus
  • Digitaalinen tasapaino tavoitteena ja menetelmänä
  • Lähteet

Miksi digitaalinen jako on tärkeä kysymys?

Tiukasti määriteltynä digitaalinen kuilu tai jako merkitsee eriarvoisuutta tiedon saannin, käytön ja viestinnän suhteen. Laajemmin määriteltynä digitaalinen kuilu merkitsee mitä tahansa tietoyhteiskunnan sosiaalisen, taloudellisen, kulttuurisen ja ekologisen "kestämättömyyden" kohtaa. (2). Digitaalista jakoa on tutkittu yhteiskuntien sisäisenä ilmiönä - eri yhteisöjen ja yksilöiden ongelmana sekä yhteiskuntien välisenä erona.

Johnsonin (2001) Kysymys on vapaudesta ja vallasta päättää omasta elämästään

• Internetin kautta on mahdollisuus vastaanottaa ja lähettää tietoa sekä rakentaa yhteyksiä toisten ihmisten kanssa.
• Tiedonsaanti asioista, yhteydet hallintoon, poliittisiin vaikuttajiin ja ryhmiin ovat tärkeä yhteiskunnallisen osallistumisen edellytys.
• Koulutuksessa ja kotona tietotekniikaan tutustuneet ovat tietointensiivisen työelämän suhteen edullisemmassa asemassa kuin ne, jotka eivät ole omaksuneet perustaitoja.(3)

Viime kädessä tieto- ja viestintäteknologian arvoa yksilölle on pohdittava sen valossa, missä määrin se tukee yksilön elämänhallintaa. Elämänhallintaa tukevaa yhteisöä on kutsuttu myös ns. viisaaksi yhteiskunnaksi (2). Matkalla "viisaaseen yhteiskuntaan", on erityisen tärkeää, että asioista keskustellaan mahdollisimman monipuolisesti eri yhteyksissä.

Kuka on vaarassa syrjäytyä?

Teknologinen osaaminen on tullut perustavaksi osaksi lukutaitoa ja kansalaisuutta 21 vuosisadalla niin, että sen puuttumisesta on tullut syrjäytymisen määräävä tekijä. ICT taitojen puutteet aiheuttavat osattomuuden uusista tehokkaista oppimisen ja tiedon välineistä - kaksinkertaisen syrjäytymisen.(4). Myös viestintä muuttuu, mutta ei välttämättä edistä demokratiaa. Informaatioteknologia palvelee niitä, joilla on valtaa on ennestäänkin - jopa todennäköisemmin kuin uuden vallan luomista. Demokraattisessa yhteiskunnassa opiskelu on tärkein mahdollisuus rakentaa yhdenvertaista osallistumista. (3). Rizeman jäsentää tieto- ja viestintäteknologian saavutettavuutta ja käyttöä kasvatuksen ja oppimisen välineenä eri ihmisryhmien tilanteen perusteella, jolloin esiin nousevat:

• Henkilöt, joilla on erityisiä tarpeita tai fyysisiä toimintarajoitteita.
• Sosiaalisesti ja taloudellisesti vähäosaiset.
• Kielelliset ja etniset vähemmistöt.
• Sosiaalisesti syrjäytyneet ihmisryhmät.
• Syrjäisten alueiden asukkaat.
• Ikääntyneet henkilöt, jotka kohtaavat uuden teknologian myöhäisellä iällä.
• Teknologiasta vieraantuneet tai apaattiset ihmiset.(4).

Useissa kartoituksissa ja julkilausumissa on päädytty samankaltaisiin "riskiryhmiin" kuin Rizeman esittää. Yleistyksiä on silti syytä varoa koska ryhmien sisälläkin on erilaisia tarinoita ja teknologiaan torjuvasti tai hyvin valikoivasti suhtautuvia ihmisiä voi löytyä menestyvienkin joukosta.

Digitaalinen jako -ajattelun ongelmat

Digitaalisen jaon käsite on toiminut lähtökohtana tietoyhteiskunnan eriarvoisuuden jäsentelylle, mutta samalla se on joidenkin mielestä keskittynyt liiaksi ongelmien etsimiseen. On myös kritisoitu eriarvoistumisen vaaran käyttöä erilaisten hankkeiden ja laitteistoratkaisujen markkinointiargumenttina. Tarvitaan avarampaa lähestymistapaa, selvempää pyrkimystä ratkaisuihin stereotypioiden rakentamisen sijaan.

Vaarana itseään toteuttava ennuste

Jeffrey Young (2002) on koonnut useiden asiantuntijoiden näkemyksiä digitaalinen jako -puheenparren mahdollisista ongelmista.

1. Jako ei ole tekninen vaan sosiaalinen

• Digitaalisesta jaosta puhuttaessa on useammin ollut kysymys laitteiston asentamisesta kuin aliedustettujen ihmisten sisällöntuotannon auttamisesta tai yrityksistä käyttää tietokoneita ongelmien ratkaisemiseen.
• Pelkkä laitteiston saaminen merkitse, että olet edistynyt, tai että olet lukutaitoisempi, tai kykenevämpi ratkaisemaan yhteisiä ongelmia.
• Resurssit käytetään uusimman laitteiston hankkimiseen, kun pitäisi kysyä, mihin tarkoitukseen uusin tarvitaan.
• Digitaalinen jako on kietoutunut yhteen muiden sosiaalisten ongelmien kanssa ja on tehokkaampaa yrittää vaikuttaa näihin ongelmiin ja kuiluihin samalla kertaa.

2. Stereotypiat tekniikkaa vierastavista tai syrjäytyneistä vähemmistöistä voivat tukea eriarvoisuutta

• Puhe digitaalisesta jaosta pitää avoimena sivistyneiden teknologian käyttäjien ja sivistymättömien ei-käyttäjien välistä eroa.
• Hyvää tarkoittavat poliittiset aloitteet saattavat marginalisoida ja ohjailla omilla ehdoillaan. Keskeistä on, että on sisältöjä, joilla on merkitystä ihmisten elämässä. Jos ei pidä mielekkäänä mennä verkkoon, miksi sitten menisi?
• Kulttuuri, joka loi Internetin ja pitkälti hallitsee sitä tällä hetkellä, on lähinnä valkoinen ja englanninkielinen.
• Tulee varmistaa, ettei digitaaliseen jakoon keskittyminen johda pitämään luonnollisena joidenkin yhteisöjen jättämistä investointien ja sisällöntuotannon ulkopuolelle (5).

Mitä syvällisemmin olemme uppoutuneet teknologiaan, sitä itsestään selvempänä sitä pidämme syventäen kuilua niille, jotka ovat ulkopuolella (4).

Kotimaista keskustelua eriarvoisuudesta

Informaatioteknologian ja eriarvoisuuden suhteen jäsentäminen digitaalisen jaon avulla näyttää edelleen kiinnostavan. Eri tasoisia ongelmia ja mahdollisuuksia pohdittiin vilkkaasti myös kotimaisessa lehtikirjoittelussa syksyllä 2002.

"Tietotekniikka ei paranna köyhien asemaa maailmassa"

(HS 12.08.2002) Tedren mielestä digitaalista kahtiajakoa (Digital divide) on käytetty kehitysmaihin suunnattujen teknologiahankkeiden perusteluissa. Todelliset ongelmat eivät kuitenkaan ole ratkaistavissa tietoteknologian avulla eikä länsimaisen informaation saanti sinänsä poista eriarvoisuutta. Puhdasta vettä, ruokaa, lukutaitoa, koulua tai kaivoa ei saa Internetistä. Ulkopuolelta tulevat ideologiat ja tarpeet eivät välttämättä sovi paikalliseen kulttuuriin vaan voivat järkyttää yhteiskunnan tasapainoa jopa tuhoisalla tavalla. Nepalia on käytetty aasialaisena esimerkkinä digitaalisen kahtiajaon maasta ja kritisoitu hitaudesta Intermet-verkon laajentamisessa. Jos lukutaito ei ole yleinen, pääelinkeino on maatalous ja sähkö- ja puhelinverkko puuttuvat suurimmasta osasta maata, hyödyttäisi tietoverkon laajentaminen vain hyväosaisia. Köyhyys aiheuttaa digitaalisen kahtiajaon, ei päinvastoin. Yhteiskuntien sisällä digitaalisesta kahtiajaosta voi puhua, maiden välisessä vertailussa termi on vain uusi nimi köyhyydelle (6).

Tedre tuo esille digitaalisen jaon eri tasoja ja katsoo maiden välisten erojen syyt niin perustaviksi, ettei teknologian etuja voida välittömästi ottaa käyttöön köyhissä maissa.

"Internet sopii Nepaliin"

(13.08.2002) Laaksonen kutsuu Tedren näkemystä akateemiseksi peräkkäisuskonnoksi. Hän ei pidä Internetin kehittämisen edellytyksenä, että kaikilla on ensin sähköä, radioita, lukutaitoa, ruokaa tai vettä. Hän näkee ICT:n yhtenä kehittämiskohteena muiden joukossa. Teknologiana, joka alkaa hyödyttää yhteisöä, kun se tulee riittävän monien saataville. Nepalin kaltaisessa vuoristoisessa valtiossa tietoverkko tulee halvemmaksi vuorovaikutus- ja tietoyhteydeksi mahdollisimman monille kuin maantieverkko. Mahdollisuudet kansainväliseen yrittämiseen teknologia-alalla käynnistyvät perinteistä pienemmällä pääoma- ja logistiikkapanostuksella. Luontoa vaurioitetaan mahdollisimman vähän ja päästään maailmanmarkkinahintoihin. Laaksonen myöntää, että koulutustarve on suuri. Hänen mukaansa systemaattinen projektityö on koulutustarpeista ensimmäinen. Kehittäminen voi käynnistyä odottamatta, että kaikki ovat ensin rikkaita (7).

Laaksonen uskoo kehittämishankkeiden ja teknologian auttavan ihmisiä köyhissäkin maissa. On kuitenkin tarpeen saada ICT riittävän monien käytettäväksi. Johnson (3) pitää vanhastaan tunnettuna, että rikkaat saavat haluamansa hyvät ja uudet asiat. Oleellista on, että näin ei kuitenkaan tarvitse aina olla. Mahdollisuudet voidaan järjestää tasapuolisesti ja jopa perinteistä huono-osaisuutta lieventää, jos nin halutaan. Myönteisimmillään Laaksosen kannanotto voidaan tulkita Johsonin eettisen ajattelun toteuttamiseksi käytännössä.

Keskustelu polveilee mielipidepalstalla vielä viiden kannanoton verran. Uusia näkökulmia ovat:

• Tarve laajentaa tarkastelua digitaalisesta kahtiajaosta, valtioiden varallisuudesta ja Internetistä informaatioteknologian käyttämiseen liittyviin yhteiskuntien rakenteisiin (8).
• Wirzenius katsoo, että Internet on vain väline politiikan toteuttamiseksi ja resurssien käyttämiseksi yhteiskunnan kehittämiseen.
• Teknologialla saavutetun hyödyn jakaminen ylä- ja keskiluokan lisäksi auttamaan koko maata ja maaseutua ei ole automaattista (9).
• Kelles-Viitasen mielestä tietotekniikalla on merkitystä köyhyyden voittamisessa, tiedon puutteen poistamisessa, avoimuuden ja osallistumisen lisäämisessä
• Tiedon lisäksi osallistumisen edellytys on myös hyvä hallinto ja luottamus siihen ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin (10).
• Korpela ja Mursu kirjoittavat, että kestävän tietotekniikan kehityksen edelytys on paikallisten olosuhteiden tunteminen ja ottaminen huomioon ratkaisuissa (11).
• Vadén ja Männistö pitävät tärkeinä myös uusia kulttuuri-ilmiöitä, korkea- ja populäärikulttuurin ohella työtapoja, kulutusta ja viihdettä.
• Vaikka informaatioteknologia ei köyhissä maissa jokaisen käyttöön tulisikaan, on sen vaikuttavuus arvioitu sähkön tuloa vallankumousellisemmaksi, koska myönteiset vaikutukset leviävät talousjärjestelmän kaikille tasoille (12).

Digitaalinen jaon jäsentelyä

Sassi (2002) jäsentää aiheesta käytyä keskustelun neljään näkökulmaan:

1.Teknis-hallinnollinen näkökulma - pienet ongelmat

• Internet-keskeiset hankkeet ja projektit uusien käyttäjäryhmien mukaan saamiseksi.
• Verkon osuus arjessa tärkeä, uusia opiskelun, työn ja yhteisöjen toiminnan mahdollisuuksia.
• Ydinkysymyksiä verkkoon pääsy, käyttötaidot ja kyvyt sekä sisällöt.
• Eriarvoisuutta on jopa johtavissa tietointensiivisissä länsimaissa.
• Erot ovat yhteydessä eri tekijöihin mm. tulotaso, koulutustaso, etninen tausta, ikä, perheen lapsiluku, toimintakyky
• Euroopassa keskeinen kehittämishanke on eEurope-aloite
• Internetin käytössä on merkittäviä eroja, joiden tasoittamisessa julkisella sektorilla on keskeinen tehtävä.

2. Sosiaalisten rakenteiden näkökulma - keskikokoiset rakenteelliset ongelmat

• Eriarvoisuuden taustalla ovat erot tuloissa, koulutuksessa ja etnisissä taustoissa.
• Ryhmien erot pysyvät vaikka tietokoneiden ja Internetin käyttö yleistyy kaikissa ryhmissä ja eri alueilla.
• Paremmin ansaitsevat käyttävät Internetiä ja tietotekniikkaa kokonaisvaltaisesti sekä työssä että vapaa-aikanaan.
• Hyväosaisten mahdollisuudet vahvistuvat entisestään.
• Myöskään köyhien ja rikkaiden maiden välinen ero ei näytä poistuvan (Colin Sparks, Pippa Norris)
• Sosiaalisen eriarvoisuuden syyt ovat niin syvällä, etteivät teknologiaan liittyvät ratkaisut riitä muutokseen.

3. Informaatiorakenteiden ja syrjäytymisen näkökulma - isot rakenteelliset ongelmat

• Alueellinen syrjäytyminen keskeisenä.
• Internetin ohella tarkastellaan laajempia informaatio- ja kommunikaatiorakenteita (Scott Lash, Manuel Castells).
• Köyhyyden lisäksi taustalla syrjäytyneisyys - työttömyys ja osallisuuden ongelmat.
• Suurten ihmisjoukkojen, seutukuntien ja maiden joutuminen tarpeettomiksi käyneinä verkottuvan kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelle.
• Ei käytännön suosituksia

4. Modernisaation ja kapitalismin näkökulma - vallankumous

• Modernien, kompleksisten yhteiskuntien ohjailussa informaatioteknologia ja verkko tarjoavat perustan taloudelle ja hallinnolle sekä toimivat sosiaalisen elämän ja viestinnän uutena välittäjänä.
• Kapitalismi on globaalia kilpailua ja voitontavoittelua, jolle tyypillistä on polarisaatio - sosiaalisen asteikon huipun ja pohjan samanaikainen kasvu sekä hyvinvointivaltion rapistuminen
• Harkitut julkiset toimenpiteet voivat ehkäistä eriarvoisuutta (Castells)

Sillanrakennusta ja tasapainon tavoittelua tietoyhteiskunnassa

Universaali saavutettavuus

Yksi yleisimmin esitetty universaalin saavutettavuuden tarpeellisuuden perustelu on informaatioteknologian vaikutus opiskelu- ja työtilaisuuksien yhdenvertaisuuteen. Informaatioteknologian tekee poikkeukselliseksi sen käytettävyys moniin tarkoituksiin ja käytön laajuus. Tämä teknologian soveltamisen monialaisuus ja vaikuttavuus osallistumismahdollisuuksiin tekee perustelluksi laajan, jopa universaalin saavutettavuuden (3).

UNESCOn (2000) mukaan keskeiset haasteet informaatiolähteiden universaalin saavutettavuuden laajentamiseksi kohtuullisen hintaisena:

• Yleinen huokea maailmanlaajuinen yhteys.
• Saavutettavat laitteistot ja ohjelmistot.
• Saavutettavat verkko- ja Internet-ominaisuudet.
• Saavutettavien internet-päätelaitteiden saatavuus.
• Saavutettavuus useilla kielillä.
• Laadukkkaampien ohjelmasovellusten suunnittelu käyttäjille.
• Tietokoneen lukutaidon parantaminen

Ilman tietoliikennettä koskevaa peruslainsäädäntöä, joka vahvistaa pääsyn Internetiin valtion ja kunnan peruspalveluksi kansalaisilleen, muut toimenpiteet ovat vaikeita ja perustuvat tilannekohtaiseen sopimiseen (14).

Digitaalinen tasapaino tavoitteena ja menetelmänä

Digitaalisen tasapainon käsitteen avulla etsitään tietoyhteiskunnan ja virtuaalikulttuurin kuilun paikat. Digitaalisen tasapainon käsitteen avulla on myös mahdollista suunnitella kuiluja ylittäviä siltoja - esimerkiksi tuotteita ja palveluita, joiden avulla tietoyhteiskunnan toimijoiden välisiä jännitteitä ja ristiriitoja lievennetään. Tässä mielessä digitaalinen tasapaino on positiivisempi ja proaktiivisempi käsite kuin digitaalisen kuilun käsite, joka vain etsii ja määrittelee ongelmia. Digitaalisen tasapainon käsite ohjaa tutkijaa tai suunnittelijaa paremmin ongelmien ennakoimiseen ja ratkaisuvaihtoehtojen etsimiseen (Hietanen 2001b ja 2002c) (2).

Kapeasti määriteltynä digitaalinen tasapaino on teknologisen infrastruktuurin määrän ja käytettävyyden mittari: kuvaus toimijoiden, teknologian ja palveluiden suhteesta. Laajemmin ajateltuna digitaalinen tasapaino on malli tai teoria tietoyhteiskunnan sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävästä kehityksestä (2).

Digitaalinen tasapaino merkitsee myös että kaikkien toimijoiden ulottuvilla ovat tasapuolisesti:

• Tietoyhteiskunnan tekninen infrastruktuuri ja pääsy siihen (access).
• Tietoyhteiskunnan edellyttämät ja synnyttämät taidot (skills).
• Tietoyhteiskunnan näyttämölle osallistumisen halukkuus (motivation) (Viherä 1999, Hietanen 2002b) (3).

Digitaalisen tasapainon ehkä tärkein merkitys on tietoyhteiskunnan toimijoiden välinen oikeudenmukaisuus sekä tavoitteiden ja toimintojen kitkattomuus. Kokonaisuutena digitaalinen tasapaino tarkoittaa digitaalisen kuilun vastakohtana tietoyhteiskunnan tasa-arvoisuutta, tasapuolisuutta ja toimivuutta. (3)

Lähteet

1. Falling Through the Net: A Survey of the Have Nots in Rural and Urban America. 1995. http://www.ntia.doc.gov/ntiahome/fallingthru.html
2. Heinonen, S., Hietanen, O., Kiiskilä, K. & Koskinen L. 2003. Kestääkö tietoyhteiskunta? Käsiteanalyysia ja alustavia arvioita. Suomen ympäristö 603. Ympäristöministeriö. Helsinki: Edita.Julkaisun verkkoversio osoitteessa: http://www.ymparisto.fi/palvelut/julkaisu/elektro/sy603/sy603.htm
3. Johnson, D. G. 2001. Computer Ethics. 3rd Ed. New Jersey: Prentice-Hall
4. OECD 2000. Learning to bridge the digital divide
5. Young, J. 2001. Does "Digital Divide" Rhetoric Do More Harm Than Good? Some scholars fear that the discussion discourages the creation of content http://chronicle.com/free/v48/i11/11a05101.htm
6. Tedre, M. 2002. Tietotekniikka ei paranna köyhien asemaa maailmassa. Helsingin Sanomat. Vieraskynä. 12.08.2002, A5.
7. Laaksonen, L. Internet sopii Nepaliin. Helsingin Sanomat. Mielipide. 13.08.2002, A5.
8. Säisänen, E. 2002. Tietotekniikka voi parantaa köyhien oloja. Helsingin Sanomat. Mielipide. 17.08.2002, A5.
9. Wirzenius, A. 2002. Köyhässäkin maassa internet on vain väline. Helsingin Sanomat. Mielipide. 24.08.2002, A5.
10. Kelles-Viitanen, A. 2002. Internet voi myös hyödyttää köyhiä. Helsingin Sanomat. Mielipide. 30.08.2002, A5.
11. Korpela, M. & Mursu, A. 2002. Tietotekniikan hyödyt ratkeavat paikallisesti. Helsingin Sanomat. Mielipide. xx.08.2002, A5.
12. Vadén, T & Männistö, A. 2002. Tietotekniikka voi vahvistaa paikallisia kulttuureja. Helsingin Sanomat. Mielipide. 04.09.2002, A5.
13. Sassi, S. 2002. Miten kysyä digitaalisesta mediasta. http://www.valt.helsinki.fi/staff/ssassi/muut/alustukset.html
14. UNESCO. 2000. Global Trends that will Impact Universal Access to Information Resources. http://www.isoc.org/isoc/unesco-paper.shtml

Artikkeliin liittyvät käsitteet

Digitaalinen kuilu (digital divide), Digitaalinen tasapaino (digital balance), e-elämä (e-life, eLife), Oppimisyhteiskunta (learning society), Osaamisyhteiskunta (knowledge society, skills society), Tietoyhteiskunta (information society), Viisausyhteiskunta (wisdom society)

Haluatko katsoa käsitteiden selitykset?