Kuulovammaisuus on laaja määritelmä ja kuvaa noin joka kahdeksannen suomalaisen suhdetta ympäristöön. Lievästi huonokuuloinen ei tarvitse välttämättä edes kuulokojetta, kun taas kuuroilla on täysin oma kielensä. Kuulovammaisia on siis monenlaisia, ja vamman vaikutukset ovat varsin yksilöllisiä. Tämä yksilöllisyys asettaa vaatimuksia kuulovammaisen tarpeiden täyttämiselle. Mahdollisuus tiedonsaantiin ja vuorovaikutukseen on kuitenkin tasavertaisen osallistumisen ehdoton edellytys. Kuulovammaisten merkitystä tieto- ja viestintäteknologian käyttäjinä ja suunnannäyttäjinä ei yleensä tiedosteta riittävästi. Kuulovammaisille esteettömien verkkosisältöjen suunnitteluun ole yhtä patenttiratkaisua, vaan on tarjottava vaihtoehtoja, joista käyttäjä voi valita itselleen sopivan. Suuri osa sisältöjen saavutettavuutta parantavista ratkaisuista hyödyttää kuitenkin kaikkia käyttäjiä.
Suomessa on arvioitu olevan 740 000 kuulovammaista, joilla kuulon alenema on yli 20 db (1,53 - 59). Kovin pienestä vammaisryhmästä ei siis ole kyse. Kuulovammaisista puhuttaessa käsitteistö on kuitenkin varsin kirjavaa, joten sitä on syytä selventää näin alussa. Tässä käytettävä sana kuulovammainen tarkoittaa yläkäsitteenä kaikkia kuulovammaisia: huonokuuloisia, kuuroutuneita ja kuuroja.
Huonokuuloiset ovat suurin kuulovammaisryhmä. Huonokuuloiset kuulevat puhetta ja hyödyntävät tässä myös huuliolukua. Kuulovamman vaikeusasteen mukaan he käyttävät apuvälineitä, kuten kuulokojetta tai induktiosilmukkaa. Huonokuuloiset käyttävät pääasiassa puhekieltä, mutta mahdollisesti käyttävät myös viitottua puhetta tai viittomakieltä.
Kuuroutunut on menettänyt kuulonsa puheen oppimisen jälkeen, joten hänen äidinkielensä on yleensä (puhuttu) suomen kieli. Puheen ymmärtäminen ainoastaan kuulon perusteella on kuulon menetyksen vuoksi hankalaa tai mahdotonta, ja siksi kommunikaatio perustuu vahvasti vaihtoehtoisiin menetelmiin, kuten huuliolukuun, viitottuun puheeseen tai viittomakieleen.
Kuuro on syntymästään ollut kuuro tai menettänyt kuulon varhaislapsuudessa ennen kuin on oppinut puhumaan. Kuuro voi kuulla kuulokojeen avulla kovia ääniä, mutta hän ei saa puheesta selvää. Tällöin hänen äidinkielensä on useimmiten viittomakieli.
Kuulovammaisuus ei tarkoita ainoastaan, että ihminen kuulee heikommin. Tärkeää on ymmärtää myös se, että kuulokojeen käyttäminen ei palauta kuuloa normaaliksi. Kuulovamma vaikeuttaa muun muassa osallistumista ryhmäkeskusteluihin, koska puheesta ja muista tarpeellisista äänistä sekä niiden suunnasta on vaikea saada selvää erityisesti hälyisessä tai kaikuisessa ympäristössä. Huulilta lukeminen tai viittomien seuraaminen on hankalaa, mikäli valaistus on riittämätön tai häikäisevä tai puhujan takaa tulee voimakas vastavalo. Nämä edellä mainitut tekijät vaikuttavat yhdessä siihen, että informaation saaminen on vaikeampaa, mikäli se annetaan ainoastaan kuuloon perustuvana. Tekstimuotoisen tai visuaalisen informaation tarjoamisen lisäksi on kiinnitettävä huomiota kokoontumis-, opetus- ja palvelutilojen kuunteluolosuhteisiin. (2)
Kuulovammaisia on siis monenlaisia, ja vamman vaikutukset ovat varsin yksilöllisiä. Lievästi huonokuuloinen ei tarvitse välttämättä edes kuulokojetta, kun taas kuuroilla on täysin oma kielensä. Tämä yksilöllisyys asettaa vaatimuksia kuulovammaisen tarpeiden täyttämiselle. Yksi esimerkki rakennettujen ympäristöjen kehittämisestä on julkisiin tiloihin yhä yleisemmin asennettava induktiosilmukka. Verkkoympäristöjä varten ei sisältöjen suunnitteluun ole yhtä patenttiratkaisua, vaan on tarjottava vaihtoehtoja, joista käyttäjä voi valita itselleen sopivan. Suuri osa parannuksista hyödyttää kuitenkin kaikkia käyttäjiä.
Kuulovammaisilla on monenlaisia teknisiä apuvälineitä, jotka auttavat puheen ymmärtämisessä tai muuten auttavat selviytymään tilanteissa, joissa tarvitaan kuuloa. Tavallisimmat apuvälineet ovat kuulokoje ja induktiosilmukka.
Kuulokoje koostuu mikrofonista, kuulokkeesta ja vahvistimesta. Virtalähteenä käytetään paristoa. Kuulokojeita on eri mallisia, toiset sijoittuvat osittain tai kokonaan korvakäytävään ja toisissa laiteosa on korvalehden takana. Kuulokojeessa on yleensä myös induktiivinen kuuntelumahdollisuus, jonka avulla voidaan kuunnella induktiosilmukan kautta.
Induktiosilmukkajärjestelmä koostuu mikrofonista, silmukkavahvistimesta, induktiosilmukkajohdosta ja vastaanottimesta. Järjestelmässä ääni siirtyy sähkömagneettisen kentän välityksellä ja vastaanottimena toimii yleisimmin kuulokoje, joka on induktiivisessa kuunteluasennossa eli T-asennossa. (2) Induktiosilmukan voi myös liittää televisioon, radioon, tietokoneeseen tai muuhun audiojärjestelmään. Huonetta kiertävää silmukkaa voivat hyödyntää kaikki tilassa olevat henkilöt, mutta on olemassa myös henkilökohtaisia silmukoita, jotka ovat pienempiä kaulan ympärillä käytettäviä.
Induktiosilmukkaa voi käyttää tietokoneen yhteydessä, mikä helpottaa osalla ääni- ja videotiedostojen kuuntelua. Tähän voidaan käyttää henkilökohtaista kaulasilmukkaa tai huoneen kiertävää silmukkaa, jos paikalla on useita kuulokojeen käyttäjiä. Silmukassa tulee tällöin olla sopiva liitäntä, jotta se saadaan kytkettyä tietokoneen audioulostuloon.
Huulioluku on tärkeimpiä kuulovammaisen kommunikaation tukimenetelmiä. Puhetta luetaan huulten liikkeistä ja ilmeistä. Lievästi huonokuuloinen käyttää huuliolukua kuuloaistin tukena, vaikeammin kuulovammaiset taas perustavat puheen ymmärtämisen enemmän huulioluvun varaan. (2)
Viitotussa puheessa viittomat ovat samat kuin viittomakielessä, mutta sanajärjestys ja lauserakenne noudattavat puhuttua kieltä (3). Viitottua puhetta käyttävät muun muassa kuuroutuneet ja vaikeasti huonokuuloiset.
Viittomakieli on kuurojen yhteisön käyttämä luonnollinen kieli, joka on Suomen perustuslaissa vahvistettu vähemmistökieleksi vuonna 1995. "Viittomakieltä tuotetaan käsien liikkeillä, ilmeillä sekä suun ja vartalon liikkeillä ja otetaan vastaan näön avulla. Viittoessa voi tuottaa ja nähdä yhtäaikaisia, kerrosteisia viestejä. Kielen tuottamisen kanava mahdollistaa kolmiulotteisen tilan käyttämisen." (4)
Verkkosivujen suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon myös kuulovammaiset sivujen käyttäjät. Tärkein seikka on se, että minkäänlaisen informaation saanti ei saa olla riippuvaista ainoastaan kuulosta. Tämä ominaisuus ei hyödytä ainoastaan kuulovammaisia vaan myös normaalikuuloisia, jotka käyttävät päätelaitetta ilman kaiuttimia, ovat meluisassa paikassa, eivät jostain syystä voi pitää ääniominaisuuksia päällä tai haluavat esimerkiksi informaation tekstimuodossa.
WAI-esteettömyysohjeistuksessa (5) on kolme kohtaa, jotka koskevat myös kuulovammaisia:
Mikäli sivuilla on video- tai äänileikkeitä, on saman sisällön aina oltava myös tekstimuodossa. Videoihin voi lisätä tekstityksen jälkeenpäin esimerkiksi MagPie-ohjelmalla. Ilmoita auditiivisen sisällön olemassaolosta visuaalisesti, mikäli vaihtoehtoa ei ole. Kuulovammainen käyttäjä ei välttämättä huomaa auditiivista sisältöä eikä näin saa mahdollisuutta parantaa kuunteluolosuhteita itselleen sopivaksi. Käytettävien äänimerkkien lisäksi tulee olla myös visuaaliset merkit, ja Windowsin toimintojen ShowSounds (Äänimerkin näyttö visuaalisena) ja ShowSentry (Äänimerkin näyttö tekstinä) tulisi olla tuettuna.
Kuva 1: Helppokäyttötoimintojen kuulovammaisominaisuudet.
Videoiden tekstittämiseen on olemassa useita formaatteja. Alla on esitelty yleisimmät. Käytännön ohjeistuksia tekstittämiseen eri ohjelmilla löytyy osoitteesta http://ncam.wgbh.org/richmedia/learning.html.
W3C:n ratkaisu videon ja audion tekstittämiseen on SMIL, jonka uusin versio SMIL 2.0 on julkistettu elokuussa 2001. SMIL on XML-pohjainen kieli, jolla voidaan määrittää erilaisten multimediaelementtien (audio, video, teksti, grafiikka) ajallista käyttäytymistä, toisiinsa linkittämistä ja esitystapaa. (6) Tekstin liittäminen videoon tai ääneen on juuri yksi tällainen sovellusmahdollisuus.
SAMI on Microsoftin kehittämä formaatti PC-laitteistoilla katsottavien videoiden tekstittämistä varten. Tekstit ovat omassa muokattavassa tiedostossaan, ja tässä yhteydessä voidaan käyttää CSS:n ominaisuuksia tekstin muokkaamisessa. (7)
MagPie-tekstitysohjelma on imuroitavissa osoitteesta http://ncam.wgbh.org/webaccess/magpie/. Tekstin lisäyksen jälkeen videoita voidaan katsoa QuickTime Playerilla ja RealPlayerilla ilman lisäohjelmia. Uusimmassa versiossa on myös Flash- ja XHTML+SMIL-tuki.
Kuva 2: Tekstitys MagPie-ohjelmistolla (8).
HTML-koodauksessa näkee usein käytettävän spesifiä merkkausta, joka määrittää tarkkaan ulkoasun ja rakenteen. Tällöin sisältö on vaikea erottaa muusta koodauksesta. Oikea tapa olisi käyttää kuvailevaa merkkausta, joka kertoo ainoastaan sisällön merkityksen. Tyylikielellä määritetään ulkoasu ja rakenne erikseen.
Tyylikieli eli Cascading Style Sheets (CSS) on tyylinkuvaus, jota voidaan käyttää esimerkiksi HTML:n tai XML:n yhteydessä. Kun sisältö, esitystapa ja rakenne on erotettu toisistaan, tyyleillä voidaan vaikuttaa sisällön esitystapaan (media type). Näin mahdollistetaan erilaisille käyttäjille ja päätelaitteille sopivat esitykset. Loppukäyttäjä voi omalla tyylillään määrittää luettavan dokumentin esitystavan, mikä on tähän asti hyödyttänyt erityisesti näkövammaisia. (9, 289)
Näkövammaiset voivat määritellä muun muassa itselleen sopivan fontin koon ja värin tai määritellä dokumentin luettavaksi puhesyntetisaattorilla. CSS:n uudempi versio, CSS2, mahdollistaa äänen ominaisuuksien säätämisen, mistä on etua erityisesti kuulonäkövammaisille ja varmasti myös kuulovammaisille. CSS2:ssa voidaan mediatyypiksi valita aural, joka on tarkoitettu puhesyntetisaattorille. Aural-ominaisuudella voi määrittää muun muassa äänen voimakkuutta (volume) ja puheen nopeutta (speech-rate), sekä asettaa puhujan äänen esimerkiksi miehen tai naisen ääneksi (voice-family) tai määrittää omia ääniä (specific-voice). Nämä äänen määrittämisominaisuudet hyödyttävät myös kuulovammaisia, joten mahdollisuuksia käytetään tulevaisuudessa varmasti muuhunkin kuin puhesyntetisaattorien ohjaamiseen. (10)
Käyttäjälle tulee tarjota mahdollisuus aikaohjatun sisällön pysäyttämiseen ja uudelleen käynnistämiseen. Audion kuunteleminen vaatii kuulovammaiselta tarkkaa keskittymistä, ja jokin voi mennä ohi korvien. Mikäli taas kyse on tekstistä, voi viittomakielinen käyttäjä tarvita enemmän aikaa vieraan kielen lukemiseen. Tässä yhteydessä olisi myös oltava mahdollisuus pysäyttää esitys tai seurata yksitellen tavallisesti samanaikaisesti pyöriviä medioita. Esimerkkinä edellisestä on videon pysäyttäminen tekstityksen lukemisen ajaksi.
Kaikki kurssilla annettava informaatio tulisi olla saatavilla verkko-oppimisympäristöstä tekstimuodossa. Lähiopetuksen rinnalla toimiva verkkoympäristö tukee kuulovammaisen opiskelijan informaation saantia ja tarjoaa mahdollisuuden kuullun tiedon tarkistamiseen. On siis tärkeää, että tieto verkkoympäristössä on päivitettyä ja oikeellista. Tämä mahdollistaa tasa-arvoisen tiedonsaannin.
Lähiopetuksen tukena toimivassa verkkoympäristössä on usein luentokalvot saatavilla. Kuulovammaisen opiskelijan näkökulmasta on tärkeää, että luentokalvot olisivat verkossa jo ennen kyseistä luentoa. Tällöin hän voi hyödyntää kalvoja luentojen aikana kuuntelemisen tukena. Tulkkausta seuraavan on taas hankalaa tehdä samanaikaisesti muistiinpanoja, joten luentomateriaalista voi olla suuri hyöty opiskelijalle.
Luentokalvojen laadinnassa tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, että tieto on ymmärrettävissä sellaisenaan. Turhan tiiviit avainsanat tai luennolla täytettävät kohdat ovat kuulovammaiselle opiskelijalle varsin hankalia, koska hän voi joutua tukeutumaan ainoastaan niihin, mikäli ei kuule esityksen puheosuutta.
Joillakin verkkokursseilla käytetään videoituja luentoja oppimateriaalina. Menettelyllä on useita etuja, mutta se sulkee pois kuulovammaiset, jotka eivät voi luentoa seurata. Videotiedostojen tulisi olla tekstitettyjä tai saman tiedon olla tekstimuodossa luettavissa. Sama koskee äänitiedostoja. Lisätietoa videoiden tekstittämisestä löytyy kappaleesta 4.1.
Mikäli verkkoympäristössä on aikaohjattuja toimintoja, käyttäjällä tulisi olla mahdollisuus säätää tätä aikaohjausta (11). Kuulovammaisilla kuullun ymmärtäminen tai äidinkieleltään viittomakielisellä vieraan kielen ymmärtäminen saattaa kestää kauemmin. Jos äänitiedostoja käytetään, on mahdollistettava niiden uudelleen kuunteleminen (katso kappaletta 4.4. Aikaohjatut toiminnot).
Useita samanaikaisia medioita hyödyntävän kokonaisuuden tulisi olla seurattavissa myös erillisissä osissa (11). Esimerkiksi tekstitettyä videota katsova ei välttämättä pysty samanaikaisesti lukemaan tekstiä ja seuraamaan täysipainoisesti videon tapahtumia. Video on voitava pysäyttää väliaikaisesti tekstin lukemisen ajaksi.
Verkko-oppimismateriaalin lisäksi verkkokurssilla tulee olla vuorovaikutusta. Vuorovaikutusta voi olla
Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa voidaan käyttää sähköpostia, keskustelu- ja chat-ryhmiä, videoneuvotteluja, tekstiviestejä ja tulevaisuudessa myös kannettavia päätelaitteita. (12, 76)
Vuorovaikutusta pidetään nykyään yhtenä tärkeimmistä oppimista edistävänä tekijänä. Vuorovaikutuksessa opiskelija saa palautetta muilta oppijoilta, oppii toisilta mallin ja esimerkkien avulla sekä saa mahdollisuuden peilata ajatuksiaan toisten avulla. Lisäksi yhteisöllisyys ja tavoitteisiin sitoutuminen kehittyvät. (13, 41) Mikäli verkossa siis käytetään sopivia vuorovaikutuksen välineitä, ei kuulemiseen liittyvistä hankaluuksista tule osallistumisen esteitä. Niinpä kuulovammainen opiskelija saa täysipainoisen hyödyn opetuksesta osallistuessaan ryhmätyöskentelyyn tasa-arvoisesti.
Tekstimuotoiset vuorovaikutustavat ovat äidinkieleltään suomenkieliselle kuulovammaiselle helpoimpia. Kuulovammaiset käyttävätkin yhä useammin sähköpostia, osallistuvat keskusteluryhmiin ja lähettävät tekstiviestejä. Tekstimuotoisia vuorovaikutustapoja kannattaa suosia verkkoympäristöissä, koska keskustelua on helppo seurata ja tieto pysyy tallessa tarkistamista varten.
Audioneuvottelussa opettaja ja oppijat ovat yhteydessä toisiinsa kaiutinpuhelimen välityksellä (11, 82). Tämä on kuulovammaiselle erittäin hankala ja osalle jopa mahdoton opetustilanne, sillä huuliolukua ei voi hyödyntää puheen ymmärtämisessä silloin, kun ääni tulee kaiuttimesta. Tätä opetustapaa ei siis voida suositella, mikäli ryhmässä on kuulovammaisia. Tulkin avulla ongelma voidaan kuitenkin ratkaista.
Videoneuvottelussa opiskelijat ja opettaja ovat yhteydessä toisiinsa videon ja äänen kautta. Tämän lisäksi on mahdollista käyttää myös dokumenttikameraa tai dokumentinjakamisohjelmistoa, joilla voidaan esittää esimerkiksi luentokalvoja tai muuta kirjallista materiaalia. Videoneuvottelussa on äänen ja kuvan laatu usein heikko, mikä aiheuttaa hankaluuksia. Viittomakielisillä sen sijaan videoneuvottelu tarjoaa mahdollisuuden kommunikointiin omalla äidinkielellään. Viittomakielinen kommunikaatio tuo omat vaatimuksensa yhteyden nopeuteen. Kuvanvaihtotaajuuden ja viipeen tulee olla kohtuullinen, jotta kommunikaatio on ymmärrettävää.
