Voidaan ajatella, että Design for All (DfA) on yksi menettelytapa kestävän kehityksen toteuttamiseksi käytännössä. Tekstissä esitellään DfA-ajattelua, sen lähikäsitteitä, perusteluja ja sovelluksia. Tavoite on auttaa lukijaa arvioimaan esteettömyyden merkitystä ja tehdä tutuksi ihmisten monimuotoisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita kehitettäessä tietoyhteiskunnan tuotteita, palveluja ja ympäristöjä.
Design for All, Inclusive Design, Universal Design, kestävä kehitys, esteettömyys, esteettisyys, suunnittelu, ikääntyminen, vammaisuus, monimuotoisuus, eEurope-ohjelma, ympäristö.
Design for All on suunnitteluperiaate, jonka suuri tavoite on kehittää kaikille yhteistä yhteiskuntaa. Käytännön menetelmänä on tuotteiden, palvelujen ja ympäristöjen suunnittelu niin, että ihmisten erilaiset toiveet ja tarpeet otetaan huomioon. Ratkaisujen tulee soveltua myös toimintarajoitteisille kansalaisille ja täyttää esteettiset toivomukset. Talouden ja teknologian uudet vaatimukset ja mahdollisuudet sekä ikäihmisten suhteellisen osuuden kasvu ovat voimistaneet tarvetta ottaa suunnittelussa huomioon inhimillinen monimuotoisuus. EU:n keskeinen ohjelma Design for All -toiminnan toteuttamiseksi on eEurope, jonka mukaisesti jäsenvaltiot ovat perustaneet omat DfA-osaamiskeskuksensa. Suomen verkostomuotoista osaamiskeskusta koordinoi STAKES.
Design for All on käsite, jolla tarkoitetaan pyrkimystä suunnitella ympäristöt, tuotteet ja palvelut siten, että ne ovat helppokäyttöisiä, esteettömiä ja houkuttelevia mahdollisimman monimuotoiselle käyttäjäjoukolle. Useimpien ympäristöjen, tuotteiden ja palvelujen potentiaaliset käyttäjät ovat monimuotoisia. Monimuotoisuus eli diversiteetti tarkoittaa, että käyttäjien joukossa voi olla
Design for All on tarkoituksenmukainen lähestymistapa yhteiskunnassa, jonka tavoite on olla tasavertaisesti yhteiskunta kaikille. Design for All toteuttaa kestävän kehityksen tavoitetta ja erityisesti sosiaalisesti kestävän kehityksen tavoitetta.
Mikä tässä on uutta? Suunnittelijoiden ammattitaitoon kuuluu ymmärtää käyttäjien tarpeita. Esimerkiksi tuotekehitysprosessissa teollinen muotoilija on perinteisesti edustanut käyttäjää. Käyttäjäkeskeinen suunnittelu (user centred design, user friendliness) ja käytettävyys (usability) ovat muotoilijoiden perustyökaluja. Näin on erityisesti kehitettäessä informaatioteknologian sovelluksia ja tuotteita, mutta periaatteessa kehittämisessä, mutta käytettävyys on tärkeää missä tahansa tuotesuunnittelussa. Rakennetun ympäristön toteuttamisessa ja arkkitehtien suunnittelutyössä on jo pitkään sovellettu osallistuvaa suunnittelua. Myös yritykset ilmoittavat yleisesti, että heidän toimintansa perusajatuksena on vastata käyttäjien tarpeisiin.
Tuotteiden, palvelujen ja ympäristöjen käyttäjien mielestä tuotteet eivät kuitenkaan aina vastaa heidän tarpeitaan ja yritysten hyvät tarkoitukset jäävät toteutumatta. Yritykset ilmoittavat yhä useammin muun muassa olevansa kiinnostuneita voimakkaasti kasvavasta ikääntyvien kohderyhmästä. Kuitenkin kaksi kolmesta yli 50-vuotiaasta eurooppalaisesta oli tiedusteltaessa sitä mieltä, että yritykset eivät ota heidän ikäistensä tarpeita huomioon tuotteita suunnitellessaan. Neljä viidestä vastaajasta oli sitä mieltä, että media katsoo informaatioteknologiaa vain nuorten silmin. Tulokset ilmenivät 2001 toteutetussa kansainvälisessä SeniorWatch-tutkimusprojektissa, jossa kysyttiin noin 10 000 eurooppalaiselta yli 50-vuotiaalta heidän näkemyksiään informaatioteknologiatuotteista ja kokemuksiaan tuotteiden käytöstä [1].
Design for All -suunnittelufilosofian ja -käytännön lisäarvo on siinä, että keskeisenä pyrkimyksenä on ymmärtää käyttäjien tarpeet ja toiveet. Laajempana tavoitteena tämä merkitsee yhteiskuntaa, jonka toimintaan jokaisen yhteiskunnan jäsenen tulee voida osallistua tasavertaisesti. Suunnittelijat voivat edistää näitä tavoitteita varmistamalla, että ympäristöt, tuotteet ja palvelut ottavat huomioon käyttäjien monimuotoisuuden. Onnistumisen edellytyksenä on, että yrityksillä ja suunnittelijoilla on yhteinen pyrkimys yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja että suunnitteluun osallistuvilla on riittävästi tietoa käyttäjien monimuotoisuudesta (diversity of users). Monimuotoisuudessa on kysymys erilaisten käyttäjien ominaisuuksista, tarpeista, toiveista ja prioriteeteista. Erilaisiin käyttäjiin kuuluvat myös ikääntyvät ihmiset tai ne käyttäjät, joilla on jokin toimintakykyyn vaikuttava vamma. Suunnitteluprosessissa tämän käyttäjien monimuotoisuuden ymmärtäminen näkyy vaatimuksena, että tuote toimii kaikkien niiden loppukäyttäjien käytössä, joille tuote on tarkoitettukin. Mikäli jokin käyttäjäryhmä esimerkiksi iän tai vamman vuoksi suljetaan pois mahdollisten käyttäjien joukosta, se on tapahtunut tietoisesti eikä vahingossa.
Design for All -lisäarvo sisältyy siten myös tietoon, joka suunnittelijalla on käyttäjien monimuotoisuudesta ja monimuotoisuuden vaikutuksista tuotteiden, palvelujen ja ympäristöjen käyttöön. Tämä tieto ei ole irrallaan muista käyttäjien tarpeista, jotka yhä enemmän liittyvät käyttäjien elämäntapoihin ja tunnekokemuksiin. Design for All ottaa siis huomioon myös ikäihmisten ja vammaisten elämäntavat ja sen, että he reagoivat tuotteiden tunne-elementteihinkin, eivät ainoastaan tuotteiden tai ympäristöjen käytettävyyteen tai saavutettavuuteen. Design for All tarkoittaa myös sen yhteiskunnallisen arvovalinnan kunnioittamista, että meidän pyrkimyksemme on varmistaa tasavertainen osallistuminen yhteiskuntaan sen kaikille kansalaisille. Käytännössä kysymys on kestävän kehityksen - ja erityisesti sosiaalisesti kestävän kehityksen - tavoitteen toteuttamisen menetelmistä.
Suomen kielessä Design for All -käsitettä lähimmäksi tulevat esteettömyys ja saavutettavuus. Esteettömyyden käsite liittyy perinteisesti rakennettuun ympäristöön. Saavutettavuus on sisältynyt ennen muuta sosiaalipoliittiseen ilmaisuun, missä on pohdittu etenkin palvelujen saavutettavuutta. Sekä esteettömyyden että saavutettavuuden viitekehyksenä on ollut 1960-luvulta alkaen aktiivisesti toiminut vammaisliike. Vammaisten ihmisten pyrkimys on jo vuosikymmeniä ollut tehdä vammaisten tasavertaisesta osallistumisesta yhteiskunnassa perusoikeus. Suunnittelukäsitteistöön esteettömyys ja saavutettavuus ovat siirtyneet ensisijaisesti rakennetun ympäristön kautta. Sosiaalinen esteettömyyden tai saavutettavuuden tavoite on merkinnyt erityisesti julkisten rakennusten tai kaupunkitilan esteettömyyttä (accessibility). Se on tullut osaksi suunnittelijoiden työskentelykäytäntöjä niiden lakien tai ohjeiden kautta, joissa esteettömyys on määritelty ympäristön mitattavina suureina: oviaukkojen leveytenä, kynnyksettömyytenä jne. [2].
Palveluiden saavutettavuudessa on ollut kysymys ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuudesta. Se on liittynyt myös niihin keinoihin, joilla saavutettavuutta voidaan edistää tai joilla voidaan vaikuttaa tasavertaisuutta edistävien sosiaalipoliittisten tavoitteiden toteuttamiseen. Esimerkki tästä on itsenäisen elämän edistämiseen liittyvä tavoite, joka koskettaa yhteiskunnassa erityisesti sekä vammaisia että ikääntyviä ihmisiä. Itsenäisen elämän tavoite on käytännössä esimerkiksi asumisympäristöjen (kotien ja institutionaalisten asumisratkaisujen) esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämistä. Haaste on yhteinen sekä rakennetun ympäristön esteettömyyden että kotona asumista tukevien palveluiden kehittämiselle.
Tuotteiden, palveluiden ja ympäristöjen esteettömyys- ja saavutettavuuskeskustelu on saanut lisää painoarvoa, kun on ymmärretty, miten merkittävän lisähaasteen esteettömyydelle tuo väestön ikääntyminen. Väestön ikääntyminen on kaikkialla seuraavien vuosikymmenien aikana niin voimakas kehitystrendi, että sen vaikutukset ovat mittavat kaikilla yhteiskunnan alueilla. Myös ympäristöjen, tuotteiden ja palveluiden suunnittelulta vaaditaan uudistumista, etenkin kun väen vanhenemiseen yhdistyy syntyvyyden lasku.
Käsite Design for All on ollut Euroopassa aktiivisessa käytössä 1990-luvulta alkaen. DfA on vakiintunut esimerkiksi EU-komission tutkimusohjelmiin ja erityisesti eurooppalaisen tietoyhteiskunnan kehittymistä tukeviin ohjelmiin. Eurooppalainen vammaisliike on ottanut käsitteen poliittiseen käyttöön, ja käsite on tullut tutuksi myös suunnittelijakunnalle. Tuore esimerkki käsitteen vakiintumisesta on Design for All -osaamiskeskusverkostojen perustaminen kaikkiin EU-maihin vuoden 2002 aikana. Verkostoihin kuuluu yhteensä noin 100 tutkimuslaitosta, yliopistoa, käyttäjäjärjestöä ja muuta DfA-asiantuntijaorganisaatiota. Suomen DfA-verkostoon kuuluu yli 20 organisaatiota. [3] DfA-verkostojen perustaminen on osa eEurope 2002 -ohjelmaa, joka liittyy erityisesti eurooppalaisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
Voi kuitenkin sanoa, että Design for All ei ole sisällöltään kokonaan uutta. Uutta on lähinnä tapa nähdä monimuotoinen käyttäjien joukko suunnittelun lähtökohtana, esimerkiksi vammaiset ja ikääntyvät osana käyttäjien valtavirtaa. Vammaisia ja ikääntyviä ei ajatella yhteiskunnan marginaalissa olevina erityisryhminä, joille pitää erikseen suunnitella tuotteita tai palveluita. Erityisryhmiä varten suunnittelu oli tyypillinen lähestymistapa Pohjoismaissa 1970-luvulla, jolloin muun muassa teollisten muotoilijoiden koulutuksessa korostettiin ergonomista lähestymistapaa. Viitekehyksenä Pohjoismaissa oli hyvinvointivaltio kuten nykyisinkin, mutta hyvinvointivaltion haasteet tänään poikkeavat paljon 30 vuoden takaisista.
Universal Design on ennen kaikkea Yhdysvalloissa ja Japanissa käytössä oleva käsite, jonka taustalla on korostuneesti ihmisoikeuksiin liittyvä näkökulma. Tämä näkökulma näkyy selvästi muun muassa lainsäädännössä. Vuodesta 1990 voimassa ollut American with Disabilities Act (ADA) [4] on yhä voimakkaimmin esteettömyyteen kantaa ottava laki, joka säätelee yksityiskohtaisesti erityisesti rakennetun ympäristön esteettömyyttä ja saavutettavuutta.
Englannissa käytetään yleisesti käsitettä Inclusive Design. Design for All -käsite on juurtunut hankalasti sen vuoksi, että DfA-käsitteen tulkitaan joskus tarkoittavan suunnittelua kaikille ja erityisesti suunnitteluammattilaiset ovat nähneet tällaisen orientaation hankalaksi [5]. Yhteistä käsitteille Design for All, Universal Design ja Inclusive Design on tavoite ymmärtää mahdollisimman monimuotoisen käyttäjäkunnan tarpeita.
Maailma joutuu lähitulevaisuudessa kohtaamaan monenlaisia muutoksia. Yksi varmimmin toteutuvista muutoksista on demografinen muutos: väestö ikääntyy, syntyvyys alenee ja ne yhdessä vaikuttavat väestörakenteeseen. Ikääntyminen koskee sekä kehittyneitä maita että kehitysmaita. Haaste ympäristöjen, tuotteiden ja palvelujen suunnittelulle on valtava. Design for All -näkökulma tuo suunnittelijoille tietoa siitä, miten ikääntyvän ihmisen toimintakyky muuttuu. Samalla Design for All -ajattelu muistuttaa siitä, että ikääntyvälle ihmiselle elämäntyyli tai estetiikka ovat samalla tavoin merkittäviä tuotteisiin tai ympäristöihin liittyviä valintakriteerejä kuin nuoremmillekin.
Markkinavetoisissa ympäristöissä laaditaan tuotteiden potentiaalisia kuluttajasegmenttejä yhä tarkemmin reunaehdoin. Markkinasegmenttien ulkopuolelle on jäänyt muun muassa ikääntyviä tai vammaisia, joiden mahdollisuuksia itsenäiseen, laadukkaaseen elämään voidaan tuotekehityksellä tietoisesti joko parantaa tai jättää parantamatta. Ikääntymiskehityksen laajuus sellaisenaan takaa, että entistä useammin yrityksiä kiinnostaa tämä kasvava markkinapotentiaali. Yrityksille on haaste todella ymmärtää ikääntyvien kuluttajien tarpeita.
Demografinen muutos on merkittävä, koska siinä on kysymys suurista lukumääristä. Arvioidaanhan, että erilaisten vammaisryhmien (muutoksia toimintakyvyssä kuten liikunta-, kuulo- tai näkökyvyssä) osuus väestöstä on maasta riippumatta noin 10 prosenttia. Myös ikääntyminen tuo mukanaan toimintakyvyn muutoksia, jotka vaikuttavat siihen, miten helppokäyttöisiksi ikääntyvät ihmiset arvioivat ympäristöt, tuotteet ja palvelut. Ikääntyvien määrä kasvaa lähivuosikymmeninä niin selvästi, että kun tällä hetkellä yli 65-vuotiaiden osuus Euroopassa on 15 - 17 prosenttia väestöstä, tulevien vuosikymmenien aikana se nousee maakohtaisesti 20 - 30 prosenttiin väestöstä. Tämänhetkisten arvioiden mukaan Suomi on lähivuosikymmenien Euroopassa ikääntymiskehityksen kärjessä. Vuoden 2009 arvioidaan olevan käännekohta, jolloin voidaan sanoa, että Suomi harmaantuu, koska meillä on enemmän yli 65-vuotiaita kuin alle 15-vuotiaita. [6]
Ihmisen odotettavissa oleva elinikä Euroopassa 1800-luvun jälkipuoliskolla oli vain niukasti yli 40 vuotta. Nykyisin odotettavissa oleva elinikä kehittyneissä maissa on jo kahdeksankymmenen vuoden tienoilla. Yksi vanhimmista yhteiskunnista tällä hetkellä on Japani, jossa odotettavissa oleva elinikä naisilla on yli 85 vuotta ja miehilläkin vain vähän sen alle. Yleensäkin naiset elävät kaikkialla miehiä kauemmin, ja vaikka miesten odotettavissa oleva elinikä kohoaakin jatkuvasti, ikääntymiskysymys koskee ikäjakauman loppupuolella erityisesti naisia.
Yleisessä ikääntymiskehityksessä kasvaa kaikkein eniten vanhimpien ikäryhmien suhteellinen osuus. Koska vanhimmat ikäryhmät tarvitsevat myös paljon sosiaali- ja terveyspalveluja, haaste kehittää ympäristöjä, tuotteita ja palveluja kärjistyy. Tämänhetkinen tavoite on tukea ikäihmisten asumista omissa kotiympäristöissään niin pitkään kuin mahdollista. Siksi on tärkeää kehittää muun muassa kotona toteutettavia palveluja ja terveydenhoitoa sekä asumisympäristöjä vastaamaan ikääntyvien tarpeita.
Ikääntymiskehityksen merkittävä piirre kehittyneissä maissa on, että entistä pitkäikäisemmät elävät myös entistä terveempinä. Entistä terveemmät ikääntyneet haluavat jatkaa elämätyyliä, jonka he ovat aikoinaan valinneet. Yhä useammilla ikääntyvillä on myös varaa elämätyylinsä ylläpitämiseen. Yritysten kiinnostusta tähän kasvavaan ja vaurastuvaan kuluttajajoukkoon ei siis tarvitse ihmetellä. Oleellista on, että kuluttajaryhmänä valtava ikääntyvien joukko ei suinkaan ole homogeeninen harmaa massa vaan segmentoitunut, erillisistä elämäntaparyhmistä koostunut joukko. Sanotaan myös, että toisen maailmansodan jälkeen jälleenrakentamiseen keskittyvässä Eurooppassa syntyneet suuret ikäluokat haluavat senioreina tehdä kaiken sen, mistä he jäivät paitsi teini-iässä [7].
Yrityksille on haaste ymmärtää näiden monimuotoisten seniorien tai niin sanottujen kierrätettyjen teinien tarpeita. Ikääntyvät ihmiset tulevat olemaan myös entistä vauraampia. He eivät ole vain nopeasti kasvava markkinoinnin kohderyhmä, vaan myös vaurain ikääntyvien joukko koskaan. Jo nyt arvioidaan, että enemmistö kaikesta yksityisestä omaisuudesta USA:ssa on senioreiden omistuksessa. Tulevien ikääntyneiden arvioidaan olevan kuluttajina entistä vaativampia. Suuret ikäluokat ovat tottuneet erityisesti siihen, että yhteiskunta on vastannut heidän tarpeisiinsa, eikä ole syytä olettaa, että he ikääntyessään tyytyisivät vähempään. Ikääntyvät ihmiset ovat myös yhä pidempään terveitä ja hyväkuntoisia, joten heillä ei ole suuria esteitä jatkaa aktiivista elämätyyliään.
Ikääntyminen tuo kuitenkin väistämättä toimintakykyyn asteittaisia muutoksia niillekin, jotka säästyvät vakavammilta sairauksilta tai suoranaiselta vammautumiselta. Näkökyky muuttuu, kuulo heikkenee ja notkeus vähenee. Muutokset ovat hyvin yksilöllisiä eikä pidä unohtaa, että kunnostaan aktiivisesti huolehtiva kahdeksankymmenvuotias saattaa hyvinkin peitota kuntonsa laiminlyöneen nelikymppisen. Muutosten suunta on kuitenkin niin selvä, että ympäristöjen, tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa ne pitäisi osata ottaa huomioon.
Monet yritykset ovat haasteen jo ymmärtäneet. Autoja suunnitellaan ikääntyvien tarpeita paremmin vastaaviksi, koska autonostajien keski-ikä on selvästi korkeampi kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Vaateteollisuudessa moni yritys suunnittelee erikseen mallistoja ikääntyvälle asiakaskunnalle. Maailmalla uusitaan huvipuistoja vastaanottamaan matkustavien seniorien joukkoja, ja vähittäistavarakauppa uusii muun muassa pakkauksia: isompia tekstejä ikänäöstä kärsiville ja voimakkaampaa kahvia ikäihmisille, joiden makunystyrät tuntevat heikommin. [8]
Ikääntyviä ihmisiä ja informaatioteknologiaa Euroopassa tutkinut SeniorWatch-projekti [9] päätyi jakamaan eurooppalaiset yli 50-vuotiaat seniorit neljään ryhmään sen mukaan, miten aktiivisia tietotekniikan käyttäjiä he ovat. Ryhmien osuudet vaihtelevat eri maiden kesken jonkin verran sen mukaan, miten paljon tietotekniikkaa käytetään. Pohjois-Euroopassa päästään selvästi Etelä-Eurooppaa korkeampiin lukuihin riippumatta ikäryhmistä ja riippumatta siitä, tarkastellaanko matkapuhelimen vai internetin käyttöä. Karkeasti jaoteltuna ryhmät ovat seuraavat:
Yksi SeniorWatch-tutkimuksen tavoitteista oli tutkia, onko yli 50-vuotiaissa eurooppalaisissa tulevaa markkinapotentiaalia. Tutkimuksen tulos oli, että seuraavan kahden vuoden aikana noin kymmenen miljoonaa yli 50-vuotiasta eurooppalaista aikoo hankkia matkapuhelimen ja ryhtyä käyttämään internetiä. Itse asiassa seniorit näyttävät olevan nopeimmin kasvava internetin käyttäjäryhmä.
Seniorien selvä markkinapotentiaali on haaste tuotekehitykselle. Haaste on yhteiskunnallisesti kuitenkin laajempi. Se joukko eurooppalaisia senioreja, joka SeniorWatch-tutkimuksen mukaan ei ole käyttänyt tietotekniikkasovelluksia ja joka ei ole kiinnostunut niitä tulevaisuudessakaan käyttämään, on haaste eurooppalaiselle tietoyhteiskuntakehitykselle. Tietoyhteiskunnassa yhä useampi palvelu löytyy tulevaisuudessa verkosta ja syrjäytymisen uhka on todellinen niille, joita matkapuhelin tai internet eivät syystä tai toisesta kiinnosta. On siis erityisen tärkeää kehittää palveluita siten, että ne ovat mahdollisimman helppokäyttöisiä ja helposti saavutettavia myös niille käyttäjille, jotka esimerkiksi toimintakykyä heikentävän vamman tai varattomuuden vuoksi ovat vaarassa pudota palveluiden ulkopuolelle. Yhtä tärkeää on varmistaa, että palveluita tarjotaan vaihtoehtoisilla tavoilla; tietotekniikka ei saa jäädä ainoaksi palveluiden tarjoamistavaksi.
Ikääntymiskehitys koskee yhtä lailla sekä kehittyneitä maita että kehitysmaita. Maailman terveysjärjestön WHO:n näkemys on, että kehittyneillä mailla oli onni vaurastua ennen ikääntymistä. Kehitysmaat ikääntyvät ennen kuin ne vaurastuvat, ja tämä kehitys saattaa tarkoittaa, että ne eivät koskaan vaurastukaan. Suunnittelijoille haaste on mittava.
Kestävää kehitystä on totuttu tarkastelemaan ennen kaikkea ekologisena kysymyksenä. Kestävä kehitys tarkoittaa kuitenkin ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisesti kestävän kehityksen tasapainoa.
Keskittyminen ympäristönäkökulmaan on tarkoittanut muun muassa sitä, että ekologisesti kestävän kehityksen raportointi ja kehityksestä kertovat indikaattorit ovat kehittyneempiä kuin taloudellisesti tai sosiaalisesti kestävän kehityksen arviointivälineet.
Tähän on tulossa jatkoa!
