Esityksen tekemiseen menevä aika

Valmiin ja hyvin muokatun materiaalin käyttäminen esityksen runkona lyhentää olennaisesti esityksen tekemiseen menevää aikaa. Perusdiojen tekemiseen ei mene kuin muutamia kymmeniä minuutteja. Aika lyhenee entisestään, jos käyttää jotakin valmista esitysmallia esityksen pohjaksi. Suurimman osan ajasta vie erilaisten ulkonäöllisten seikkojen hiominen, jos vain sellaiseen antautuu. Toinen asia, joka voi viedä hyvin paljon aikaa, on erilaisten havainnollistuksien tekeminen esitykseen. Esimerkiksi jonkin asian rakentaminen käsitekartaksi tai vastaavaksi voi hyvinkin viedä tunnin. Esitysgrafiikkaesityksen tekemisessä voi säästää hyvin paljon aikaa, jos tekee itselleen hyvin suunnitellun esityspohjan ja käyttää sitä jokaisessa tekemässään esityksessä!

Eräs huono puoli esitysgrafiikan yhteydessä on diojen kehno päivitettävyys. Pohjamateriaalin muuttuessa muutokset eivät automaattisesti muutu esitykseen, jolloin päivitykset on tehtävä käsin. Tämä ottaa joka kerta oman aikansa! Tällaisissa tilanteissa joutuu punnitsemaan erilaisten välineiden käyttökelpoisuutta. Helpoimmalla voi päästä tekemällä perinteisen kalvoesityksen suoraan asiakirjasta. Tällöin ainakin materiaalin päivittymisongelmasta päästään. Esitysgrafiikkaohjelmissa on paljon ominaisuuksia, joista tässä monisteessa ei ole mainintaa. Tässä yhteydessä on esitetty ainoastaan perusesityksen tekemiseen tarvittavat välineet, joiden avulla esityksen saa tehtyä tehokkaasti. Kannattaa miettiä kuinka paljon oikeasti haluaa käyttää esityksen tekemiseen aikaa ja saako käyttämälleen ajalle vastinetta.

Käyttäjien kommentit

Kommentoi tätä sivua Lisää uusi kommentti
Kurssimateriaalien käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin tai opetusmateriaalina ilman lupaa on ehdottomasti kielletty!
http://appro.mit.jyu.fi/doc/tyovaline/esitysgrafiikka/index7.html
© Antti Ekonoja (anjoekon@jyu.fi) <http://users.jyu.fi/~anjoekon/>
Tommi Lahtonen (tommi.j.lahtonen@jyu.fi) <http://hazor.iki.fi/>
Jukka Mäntylä (jmantyla@iki.fi) <http://www.iki.fi/jmantyla/>
© Petri Heinonen (peheinon@mit.jyu.fi)< http://www.mit.jyu.fi/peheinon/>
2003-09-23 15:27:24
Informaatioteknologia - Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta ja avoin yliopisto