Reaaliaikaiset keskusteluympäristöt

Monesti sähköposti on liian hidas tapa hoitaa asioita eikä puhelinkaan ole aina paras väline. Tällöin kannattaa tutustua erilaisiin mahdollisuuksiin keskustella reaaliaikaisesti verkkoympäristössä. IRC on vanhin reaaliaikainen keskusteluympäristö, jonka menestyksen myötä on syntynyt monia WWW-sivuille sijoitettuja ns. chatteja ja ICQ. Useimmiten reaaliaikaisia keskusteluryhmiä käytetään lähinnä viihdykkeenä, mutta niistä voi olla myös erittäin suurta hyötyä työnteossa ja opiskelussa.

IRC

IRC (Internet Relay Chat) on reaaliaikainen keskustelufoorumi tekstipohjaiseen kommunikointiin. IRCin kehitti oululainen Jarkko Oikarinen <URL:http://www.iki.fi/jto/> vuonna 1988 ja IRC:tä käytetään nykyisin kymmenissä maissa. Jarkko Oikariselle myönnettiin 1997 Dvorak-palkinto IRC:n kehittämisestä.

IRC:n menestys on poikinut paljon matkijoita mm. WWW:ssä hyvin tuttujen chattien muodossa. Chatit ovat yleensä vain yhdellä palvelimella toimivia hyvin yksinkertaisia ja kömpelöitä versioita IRC-tyyppisestä keskusteluympäristöstä. Yksi Internetin eniten siirretyistä ohjelmista on ICQ, joka on IRC-tyyppinen ohjelmisto höystettynä monilla lisätoiminnoilla ja myös pahoilla tietoturva-aukoilla.

Alunperin IRC suunniteltiin korvaamaan talk-ohjelma, mutta nykyinen IRC on paljon muutakin. Toisin kuin talk-ohjelmassa (one to one), IRCissä käyttäjä voi keskustella useiden ihmisten kanssa yhtä aikaa (one to many). Yleensä käyttäjä menee kanavalle (virtuaalinen kokoontumispaikka), jossa hän keskustelee toisten käyttäjien kanssa joko julkisesti tai yksityisesti.

Kansainvälistä mainetta IRC saavutti vuonna 1991, jolloin Persianlahden sodan tuoreimmat käänteet ja tapahtumat välitettiin IRCin kautta muulle maailmalle reaaliaikaisesti. Tieto on levinnyt samaa vauhtia myös muiden kansainvälisten selkkausten ja suurten tapahtumien aikana.

Keskustelu

IRC:ssä voi keskustella usean ihmisen kanssa samaan aikaan olemalla näiden ihmisten kanssa samalla kanavalla. Kaikki kanavalle suunnatut kommentit menevät kaikkien kanavalaistan nähtäväksi.

IRC:ssä on myös mahdollista keskustella kahdestaan jonkun toisen henkilön kanssa. Tämä ns. privaattiviestintä ei liity millään tavalla kanaviin eikä sen takia henkilöiden tarvitse olla samalla kanavalla tai edes millään kanavalla. Riittää että he ovat samassa IRC-verkossa.

Kanavat

Kanava on nimetty ryhmä (yksi tai useampia) käyttäjiä, jotka ovat virtuaalisesti "samassa huoneessa". Kanava syntyy automaattisesti, kun ensimmäinen asiakas menee sille ja kanava lakkaa olemasta kun viimeinen asiakas poistuu siltä.

Kanavien nimet ovat merkkijonoja pituudeltaan korkeintaan 200 merkkiä. Kanavan ensimmäisen merkin on aina oltava joko & tai #. Muut rajoitukset kanavan nimen suhteen ovat, että siinä ei saa olla välilyöntejä, control+G-merkkiä tai pilkkua, jota protokolla käyttää listauksissa erottimena.

Voidakseen liittyä jo olemassa olevalle kanavalle tai perustaakseen kanavan, käyttäjän pitää liittyä kanavalle. Jos kanavaa ei ole ennestään olemassa, kanava syntyy kanavalle tulon yhteydessä ja kanavan perustanut käyttäjä saa kanavaoperaattorin oikeudet. Jos kanava on jo olemassa, pääsy sille riippuu täysin kanavan senhetkisestä moodista. Jos kanava on esimerkiksi kutsu-moodissa (invite-only, + i), käyttäjä voi liittyä kanavalle vain jos hänet kutsutaan sille. Protokollan yksi ominaisuus on, että käyttäjä voi olla usealla kanavalla yhtä aikaa, mutta suositeltava maksimimäärä on 10 kanavaa.

Kanavaoperaattorit

Yleisesti ajatellaan, että kanavan kanavaoperaattorit "omistavat" kanavan. Tämän statuksen tunnustuksena kanavaoperaattoreilla on tiettyjä valtaoikeuksia, joiden avulla he voivat kontrolloida kanavaansa ja pitää sen "siistinä". Kanavan omistajana kanavaoperaattorin ei tarvitse periaatteessa selitellä tekemisiään. Toisaalta, jos heidän toimenpiteensä ovat kovin antisosiaalisia tai muuten väärinkäyttöön perustuvia, IRC-operaattorin väliintulo voi tulla kysymykseen. Käyttäjät voivat myös yksinkertaisesti poistua kanavalta ja perustaa oman muualle.

Kanavaoperaattorin tunnistaa nickin edessä olevasta @-merkistä (merkki näkyy NAMES, WHO ja WHOIS -käskyjen yhteydessä kanavan nimen kohdalla).

IRC-verkot

IRC:n syntyaikaan koko maailmassa oli vain yksi IRC-verkko johon kaikki IRC-palvelimet liittyivät. Ajankuluessa on käyttäjien määrä kasvanut niin suureksi että yksi suuri verkko ei enää pystynyt järkevästi palvelemaan kaikkia. Ensimmäisenä jaettiin IRC kahteen suureen verkkoon nimeltään EFNET ja IRCNET. EFNET sisältää lähinnä amerikkalaisia palvelimia ja tätä myöten paljon amerikkalaisia keskustelijoita. IRCNET on taasen enemmän eurooppalainen. Vuosien myötä on tullut monia muita IRC-verkkoja kuten Quakenet ja Undernet.

Otettaessa yhtyettä IRC:hen haluttu IRC-verkko valitaan päättämällä mitä IRC-palvelinta haluaa käyttää. Kukin palvelin liittyy vain tiettyyn IRC-verkkoon eikä esim. IRCNETissä olevan palvelimen kautta pääse keskustelemaan EFNETissä olevien kanssa. Suomalaiselle hyvä aloitusverkko lienee IRCNET, joka sisältää Ircin kaikista vanhimmat kanavat ja paljon suomalaisia.

Jos IRC-verkko katkeaa johtuen palvelinten välisestä katkeamisesta (split), kanava koostuu kummallakin puolella vain niistä asiakkaista, jotka ovat yhteydessä kyseisiin palvelimiin. Kun palvelimet taas yhdistyvät, ne tarkistavat ensin ketä kanavilla heidän mielestään on ja muodostavat sen jälkeen taas yhden kokonaisen kanavan.

IRC:n hyödyt

IRC:tä voi hyödyntää lähes kaikissa tilanteissa joissa normaalisti käyttäisi sähköpostia tai puhelinta.

Kyseessä ei tarvitse välttämättä olla edes etätyötä vaan IRC:tä voi käyttää vaikkapa yrityksen sisäisessä viestinnässä korvaamaan sähköpostia erityisen kiireisten asioiden hoitamisessa. Kaikki työntekijät seuraavat jotakin tiettyä yrityksen omaa kanavaa ja saavat sitä kautta tiedot asioista kaikista nopeimmin. Myös apua kysyttäessä IRC voi toimia huomattavasti paremmin kuin useiden sähköpostiviestien lähettäminen. IRC:en kautta on myös erittäin helppoa jaella esim URLeja. Yhteydenpitovälineenä IRC on erinomainen. On huomattavasti halvempaa käydä keskustelua minnepäin maailmaa tahansa IRC:n kautta kuin puhelimitse. Erilaisten kokousten järjestäminen saattaa hoitua IRC:ssä huomattavan kätevästi verrattuna siihen että ihmiset tulisivat pitkienkin matkojen takaa johonkin tiettyyn paikkaan. IRC:tä voi myös käyttää hieman samoin kuin nyysiryhmiä keskusteluun tietyistä aiheista. IRC:ssä keskustelu on reaaliaikaisuudesta johtuen huomattavasti nopeampaa. Erilaisiin ongelmiin voi myös löytää asiantuntevaa apua IRC:n kautta kunhan vain tietää missä ja miten kysyä.

Lisätietoa

IRC:stä löytyy lisätietoa mm. seuraavista osoitteista:

IRC-ohjelmia

IRC:hen päästäkseen tarvitsee sitä varten erityisen ohjelman. Windows-käyttöjärjestelmän alla toimivia IRC-ohjelmia ovat esimerkiksi:

Unix-ympäristössä toimivia IRC-ohjelmia ovat esimerkiksi:

Lisäksi löytyy suoraan www-selaimessa ilman lisäasennuksia toimiva:

ICQ

ICQ (I seek you) on israelilaisen Mirabiliksen kehittämä keskusteluohjelma, jolla voi kommunikoida IRC:n tapaan reaaliaikaisesti tai sähköpostityylisillä viesteillä. ICQ:n avulla voi myös helposti siirrellä tiedostoja. Tällä hetkellä ICQ on kaikista suosituin reaaliaikainen keskusteluympäristö. Käyttäjiä on kirjoitushetkellä jo kymmeniä miljoonia. ICQ:n suurin ongelma on lähes onneton tietoturva. Järjestelmään on helppoa murtautua ja varastaa ihmisten tunnussanoja.

Tarkempaa tietoa ICQ:sta löytyy seuraavista osoitteista:

Chatit

Chatit ovat WWW-sivuille ujutettuja Javalla tai muilla keinoin rakennettuja reaaliaikaisia keskusteluympäristöjä. Monella tv-ohjelmalla, fanisivustolla ja jopa yksittäisillä käyttäjillä on omia chattejaan. Chatit eroavat IRC:stä ja ICQ:stä siinä ettei niiden käyttämiseen yleensä tarvitse asentaa mitään erillisiä ohjelmistoja vaan riittää, että omistaa selaimen jossa on toimiva Java-tuki.

Käyttäjien kommentit

Kommentoi tätä sivua Lisää uusi kommentti
Kurssimateriaalien käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin tai opetusmateriaalina ilman lupaa on ehdottomasti kielletty!
http://appro.mit.jyu.fi/doc/tyovaline/irc/
© Antti Ekonoja (anjoekon@jyu.fi) <http://users.jyu.fi/~anjoekon/>
Tommi Lahtonen (tommi.j.lahtonen@jyu.fi) <http://hazor.iki.fi/>
Jukka Mäntylä (jmantyla@iki.fi) <http://www.iki.fi/jmantyla/>
2005-09-13 12:23:37
Informaatioteknologia - Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta ja avoin yliopisto