Pienen satukirjan tekeminen äidinkielen tunnilla

Suunnittelin yläkoulun seitsemännen luokan äidinkielen tunneille luovan kirjoittamisen tehtävän, jossa on aineksia myös kuvaamataidon opetuksesta. Tunti soveltuu hyvin esimerkiksi Jyväskylän normaalikoulun seitsemännen luokan kolmanteen äidinkielen kurssiin "Kertomusten maailma", mutta kunnan opetussuunnitelmasta riippuen mahdollisesti johonkin toiseen vaiheeseen seitsemättä luokkaa.

Oppimistilanteen kuvaus

Työhön voi käyttää kahdesta neljään oppituntia, riippuen siitä kuinka viimeistellyn tuotoksen opettaja haluaa teettää. Työtä voi tehdä yksöistunneilla ja jatkaa aina seuraavalla oppitunnilla. Oppilaat tekevät työn ensimmäisen vaiheen kahden-kolmen hengen ryhmissä ja jatkavat siitä yksilötyönä.

Työn tarkoituksena on kirjoittaa tarina satukirjan muodossa. Opettaja on etukäteen pyytänyt oppilaita tuomaan oppitunnille nuken, maskotin tai muun hahmon, joka voisi olla sadun tai tarinan päähenkilö.

Oppilaat muodostavat parit tai ryhmät siten, että jokaisessa ryhmässä on ainakin yksi oppilas, jolla on älypuhelin tai koululta lainattu digikamera, jolla voi ottaa valokuvia. Hetken ideoinnin jälkeen oppilaat lähtevät luokasta noin kahdenkymmenen minuutin ajaksi ottamaan valokuvia maskotistaan ja sen seikkailusta maailmalla. Lopputunnin aikana huolehditaan, että jokainen oppilas ehtii siirtää ryhmänsä kuvat koulun levyasemalle omaan kansioonsa ja jos jää ylimääräistä aikaa niin kenties muokata niitä vähän, lähinnä rajaamalla.

Toisella (ja mahdollisesti kolmannella ja neljännellä) oppitunnilla oppilaat kirjoittavat tarinan kuviin liittyen. Nyt jokainen työskentelee itsenäisesti käyttäen tekstinkäsittelyohjelmaa. Tarkoituksena on käyttää opettajan valmistelemaa tyyliä asiakirjan muotoilussa.

Tavoitteet oppiaineen ja tietotekniikan kannalta

Tehtävä tukee äidinkielessä seuraavia opetussuunnitelman tavoitteita:

Tieto- ja viestintätekniikan tavoitteiden mukaan alakoululainen osaa tuoda kuvan tekstiin, joten kuvien siirtäminen ja tallentaminen koneelle ei pitäisi olla ylivoimaista. Vanhojen taitojen kertaamisen lisäksi oppilas oppii tai kertaa yläkoulun TVT-tavoitteista seuraavia:

Työssä oletetaan, että suurin osa oppilaista osaa siirtää kuvia tietokoneelle ja tallentaa ne levyasemalle. Varsinainen uusi ATK-taito on tekstinkäsittelyohjelman muotoilujen käyttäminen.