Tietotekniikan opettajan työvälineitä

Opetusvideo

Tausta

Toisen asteen perustutkintoon kuuluu 20 opintoviikkoa työssaoppimista. Oppilaamme hakevat ensimmäistä vuotta lukuunottamatta työssäoppimispaikkansa itse, koska katsomme että paikan haku valmentaa oppilaitamme parhaiten tulevia vuosia varten. Joillekin ujoimmille oppilaillemme työssäoppimispaikan haku on hyvinkin haasteellinen tehtävä. Video liittyy siihen kuinka työssäoppimipaikkaa hakiessa käyttäydytään.

Tavoite

Opetusvideon tavoitteena on käydä läpi työssäoppimispaikan haku hauskassa muodossa ja antaa käyttäytymisvinkkejä oppilaille.

Opetusvideossa kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • esittäytyminen ja kättely
  • istuminen
  • pukeutuminen ja yleinen käyttäytyminen

Videossa käytetään näyttelijöinä opiskelijoita, jolloin saadaan video toteutettua nuorten ”kielellä”. Videossa esitetään ensin työssäoppimispaikan haku, jonka jälkeen analysoidaan sitä, mitä parennettavaa jäi ja näytetään oikeaoppinen suoritus. Lopuksi esitetään haku uudelleen.

Kuvaussuunnitelma

Esiintyjät:

  • Jenni: Kertoja - nuori
  • Kalle: Työssäppimispaikan hakija - nuori
  • Ohjaaja: Työpaikan yhteyshenkilö – aikuinen

Alkutekstit ( kesto 5 sek):

Kiukkis Productions esittää: Työssäoppimispaikan haku.

Näytös 1 (20 sek):

Esiintyjä: Jenni. Jenni astuu eteenpäin 3-4 askelta ja kamera tarkentuu häneen.

  • Jenni: "Hei mie olen Jenni ja opiskelen kauppiksessa Datanomiksi. Meillä on kohta edessämme toinen työssäoppimisjakso, joka tapahtuu kaupoissa tai toimistoissa. Tiesitkö että joudumme ihan itse hakemaan työssäoppimispaikkamme? Katsotaanpas miten Kallelle – nuorelle nörtillemme käy!"

Näytös 2 (15 sek):

Esiintyjät: Kalle ja Ohjaaja.

Tilanne: Kalle koputtaa oveen ja astuu sisään toimistoon, jossa istuu työpaikan yhteyshenkilö.

  • Kalle: "Tervehdys – mie oon Kalle."
  • Ohjaaja: "Ole hyvä ja tule sisään"
  • KÄTTELEVÄT ( Kalle tuijottaa lattiaan ja rannekin roikkuu alaspäin)
  • Ohjaaja: "Istu alas!"

Näytös 3 (60 sek):

Esiintyjät: Kalle ja Ohjaaja istuvat tuoleilla.

Tilanne: Kalle istuu tuolissa ylirennon näköisenä, pipo päässä, kädet taskussa ja purkkaa jauhaen.

  • Ohjaaja: "Soititkin minulle viime viikolla. Kerropa tarkemmin mistä työssäoppimisessa on kyse."
  • Kalle: "No miun ryhmänohjaaja sanoi että tääl vois olla mulle töitä. "
  • Ohjaaja: "Ahaa – kukas ryhmänohjaajasi oikein olikaan?"
  • Kalle: "Se meiän ryhmänohjaaja – en mie sen nimee muista. Mut oisko töitä."
  • Ohjaaja: "Kyllähän me aina pyrimme muutaman nuoren meille syksyllä ottamaan. Joulusesongin aikana tarvitaan aina apua. Minkälaisesta työstä olisit kiinnostunut?"
  • Kalle: "Mie oon hyvä kasaa koneita"
  • Ohjaaja: "Sehän kuulostaa hyvältä – tuolla huollon puolella tarvitaan kyllä apua. Meillä työssäoppijat ovat tavallisesti myös osallistuneet asiakaspalveluun. Miten se sinulta sujuisi?"
  • Kalle: "No problem - mie tuun kyllä ihmisten kanssa hyvin toimeen"
  • Ohjaaja: "Varsinkin ennen joulua asennamme koneita myös asiakkaiden kotona. ADSL -modeemeja ja tulostimia. Asiakkaissamme on myös jo eläkkeellä olevia henkilöitä, joita opastamme tietokoneen käytössä. Miten siitä tuumaat?"
  • Kalle: "Kyl mulle senioritkin käy - no problem!"
  • Ohjaaja: "Ei kai tässä muuta – muutama muukin oppilas koulustanne on työssäoppimispaikkaa meiltä hakenut. Ilmoittelen sinulle ensi viikolla kenet valitsemme. Saisinko puhelinumerosi?"
  • Kalle: "Se on 040 5786 754. Voit sie laittaa tiedon tekstarilla."
  • Ohjaaja: "No miepä laitan – hei

Näytös 4 (10 sek):

Esiintyjä: Jenni

  • Jenni: "Tämä haastattelu ei kyllä Kallelta ihan putkeen mennyt. Katsotaanpas uudestaan mitä tervehtiessä tapahtui."

Näytös 5 (10 sek):

VIDEOPÄTKÄ KÄTTELYSTÄ, jossa Kalle tuijottaa lattiaan ja ojentaa kumikäden.

Näytös 6 (15 sek):

Esiintyjä: Jenni

  • Jenni: "Kun kohtaat aikuisen ihmisen ensimmäistä kertaa niin tavallisesti paiskataan kättä eli tervehditään – mutta äläpä heitä mitään High5:ia vaan ojenna reippaasti kätesi, katso silmiin ja purista kättä muutaman sekunnin ajan. Eli näin:"

Näytös 7 (10 sek):

Esiintyjät: Ohjaaja ja Kalle

Tilannen: Oikeaoppinen kättely - Kalle on tullut jo sisään.

  • Kalle: "Hyvää päivää. Olen Kalle Kervinen ja opiskelen palvelualan koululla tietotekniikkaa"
  • Ohjaaja: "Sirkka-Liisa Hernesmaa – ole hyvä ja istua alas."

Näytös 8 (10 sek):

Esiintyjä: Jenni

  • Jenni: "Sehän meni hyvin! Katsotaanpa seuraavaksi miten Kallen haastattelu eteni:"

Näytös 9 (10 sek):

VIDEOPÄTKÄ KALLESTA, jossa Kalle pipo päässä ja jauhaa purkkaa

Näytös 10 (15 sek):

Esiintyjä: Jenni

  • Jenni: "Kun menet työpaikkaohjaajaa tapaamaan niin muistapa kiinnittää huomiota pukeutumiseesi. Pipo pois päästä ja siistit vaatteet auttavat jo paljon. Hyvä tietenkin olisi jos sen ryhmänohjaajankin nimenkin muistaisit! Hei ja ne purkat sitten pois suusta! Otetaanpas uudelleen!"

Näytös 11 (30 sek):

Esiintyjät: Ohjaaja ja Kalle

Tilanne: Ohjaaja ja Kalle istuvat

  • Ohjaaja: "Soititkin minulle viime viikolla. Kerropa tarkemmin mistä työssäoppimisessa on kyse."
  • Kalle: "Opiskelen tietotekniikkaa Palvelualan koululla ja haen työssäoppimispaikkaa lokakuusta aina jouluun asti. Työssäoppimispäivät ovat keskiiviikko, torstai ja perjantai. Ryhmänohjaajamme suositteli että täältä voisi työssäoppimispaikkaa kysyä."
  • Ohjaaja: "Ahaa – kukas se ryhmänohjaajasi on?"
  • Kalle: "Meidän ryhmänohjaajamme on Risto Ryhmyri."
  • Ohjaaja: "Kyllähän mellä todellakin Riston reippaita oppilaita usein täällä on ollut. Joulusesongin aikana tarvitaan aina apua. Minkälaisesta työstä olisit kiinnostunut?"
  • Kalle: "Mie olen tietotekniikkaa harrastanut pienen ikäni ja pystyn kyllä tietokoneen kasaamaan ja asentamaan tarvittavat ohjelmistot."

Näytös 12 (10 sek):

Esiintyjä: Jenni

  • Jenni: "Tuohan meni jo paljon paremmin. Ei noita aikuisia pidä jännittää yhtään – ole vaan reilusti oma itsesi. Katsotaanpa sitten lopuksi miten Kallen haastattelun loppu sujui"

Näytös 13 (10 sek):

VIDEOPÄTKÄ KALLESTA, jossa Kalle istuu rennosti tuolillaan – niin rennosti että lähes tippuu tuolistaan

Näytös 14 (10 sek):

Esiintyjä: Jenni

  • Jenni: "Tuolilla kannatta istua selkä suorana ja hyvä ryhtisenä. Hei ja kädet pois housun taskusta – laitapa ne vOhjaajaka polvien päälle. Ja muista katsekontakti! Katsotaanpas uudestaan"

Näytös 15 (30 sek):

Esiintyjät: Ohjaaja ja Kalle

Tilanne: Ohjaaja ja Kalle istuvat

  • Ohjaaja: "Sehän kuulostaa hyvältä – tuolla huollon puolella tarvitaan kyllä apua. Meillä työssäoppijat ovat tavallisesti myös osallistuneet asiakaspalveluun. Miten se sinulta sujuisi?"
  • Kalle: "Itse asiassa toivoinkin että pääsisin kokeilemaan myös asiakaspalvelua. Uskon että siinä kyllä pärjäisin!"
  • Ohjaaja: "Varsinkin ennen joulua asennamme koneita myös asiakkaiden kotona erityisesti ADSL -modeemeja ja tulostimia. Asiakkaissamme on myös jo eläkkeellä olevia henkilöitä, joita opastamme tietokoneen käytössä. Miten siitä tuumaat?"
  • Kalle: "Mummini osti viime keväänä tietokoneen ja mie olen häntä opettanut koko kesän."
  • Ohjaaja: "Ei kai tässä muuta – muutama muukin oppilas koulustanne on pOhjaajakaa meiltä hakenut. Ilmoittelen sinulle ensi viikolla kenet valitsemme. Saisinko vielä puhelinumerosi?"
  • Kalle: "Se on 040 5786 754."
  • Ohjaaja: "Kiitos paljon – ilmoittelen pian päätöksestämme"

Näytös 16 (10 sek):

Esiintyjä: Jenni

  • Jenni: "Hyvä Kalle – se oli reipas esitys. Eiköhän se työssäoppimispaikka noin kohteliaalle nuorelle irtoa! Muista että hyvät käytöstavat auttaa sinua elämässä eteenpäin"

Näytös 17 (60 sekuntia)

Koko reipas oikeaoppinen työssäoppimispaikan haku uudestaan.

Lopputekstit (10 sek)

  • Esittelijä: Jenni
  • Hakija: Kalle
  • Työpaikkaohjaaja: Sirkka-Liisa Hernesmaa
  • Käsikirjoitus: Juha Kiukas
  • Konsultti: Sirkka-Liisa Hernesmaa (käytöstavat)
  • Kuvaus: Juha Kiukas ja Kimmo Metsälä
  • Editointi: Juha Kiukas
  • Musiikki: Trauma Field (jos pojilta löytyy sopiva biisi

Lopputeksti: Tätä opetusvideota suunniteltaessa osakkeet menettivät Tokion pörssissä arvostaan 12,5 prosenttia.

Kokonaiskesto: 340 sekuntia

Ohjaajaataulu

  • Kuvaus: 27.10 alkava viikko
  • Editointi: 2.11 alkava viikko
Juha Kiukas