Demo 1 - IRC, WWW-julkaiseminen ja Moodle

Demossa käsitellään seuraavia aiheita:

Demo on tehtävä viimeistään 13.9.2010 klo 16 mennessä!

IRC- ja WWW-julkaiseminen -tehtävät ovat vapaaehtoisia, eli demon hyväksymiseen riittää Moodle-osuuden tehtävien tekeminen.

IRC

Jos osaat ennestään käyttää hyvin IRCiä ja olet liittynyt #appro-kanavalle, niin voit ohittaa tähän tehtävän.

Jos IRC ei ole tuttu, niin käy ensin läpi seuraavat ohjeet ja tee sitten alla olevat harjoitustehtävät:

HUOM! Yliopiston irccipalvelimelle (irc.jyu.fi) pääsee täysillä oikeuksilla vain yliopiston verkosta. Jos koneesi ei ole yliopiston verkossa, käytä esimerkiksi palveluntarjoajasi palvelinta. Esimerkiksi Soneran palvelin on irc1.inet.fi ja Elisan irc.elisa.fi.

IRC-harjoitustehtävät:

  1. Liity kurssin keskustelukanavalle #appro.
  2. Katsasta ketä kanavalla on komennolla /names.
  3. Useimmat kanavalla näkyvistä eivät ole juuri sillä hetkellä ole ruudun äärellä (ts. IRC-ohjelma pyörii Unix tms. koneessa taustalla). Kokeile komennolla /whois _flash_ kuinka kauan opettaja on roikkunut kanavalla tekemättä mitään. Vastaus löytyy kohdasta idle.
  4. Sano kanavalla jotain kaikille. Ei tarvitse olla välttämättä mitään kurssiin liittyvääkään.
  5. Sano jotain opettajalle, joka käyttää nimimerkkiä _flash_. Tämä onnistuu komennolla /msg _flash_ viestisi. Voit myös avata oman privaattikeskusteluikkunan komennolla /query _flash_.

HUOM! Jos teet IRC-tehtävää demoajan ulkopuolella (tai varsinkin normaalin työajan ulkopuolella), niin kurssin opettaja on tuskin läsnä kanavalla.

Materiaalin julkaiseminen JY:n WWW-palvelimella

Jos sivujen siirto users.jyu.fi-palvelimelle on tuttua, voit ohittaa tämän tehtävän.

Näin saat siirrettyä WWW-sivun ja oheistiedostot verkkoon Jyväskylän yliopistossa (kotikoneelta tai mikroluokassa):

  1. Aktivoi WWW-hakemistosi salasana.jyu.fi-palvelun kautta:
    • Siirry osoitteeseen https://salasana.jyu.fi.
    • Klikkaa Salasanan vaihto, tunnuksen tietojen päivitys. Kirjaudu järjestelmään omilla Tietohallintokeskuksen tunnuksillasi.
    • Napauta painiketta Activate UNIX ja anna salasanasi tarvittaessa. Painikkeen tekstiksi pitäisi muuttua Deactivate UNIX. Jos painikkeen teksti oli jo valmiiksi Deactivate UNIX, tämä vaihe oli kohdaltasi tehty jo aiemmin.
    • Napauta seuraavaksi painiketta Activate WWW ja anna salasanasi tarvittaessa. Painikkeen tekstiksi pitäisi muuttua Deactivate WWW. Jos painikkeen teksti oli jo valmiiksi Deactivate WWW, tämä vaihe oli kohdaltasi tehty jo aiemmin. Lopuksi napauta Logout-painiketta.
    • Yliopiston mikroluokissa aktivoitu WWW-tila pitäisi näkyä myös W-asemana (seuraavasta kirjautumiskerrasta lähtien).
    • Tarkempia tietoja kts. users.jyu.fi-palvelun ohje.
  2. Hae PuTTY- ja FileZilla-ohjelmistot omalle koneellesi:
  3. Valitse käynnistysvalikosta Start | All Programs | Putty SSH Tools | PuTTY SSH Client.
  4. Kirjaudu käyttäjäksi Tietohallintokeskuksen jalava.cc.jyu.fi-palvelimelle (tai halava.cc.jyu.fi) seuraavien ohjeiden mukaisesti:
    • Host Name (or IP address) -kohtaan kirjoitetaan palvelinkoneen nimi. Ota yhteys jalava.cc.jyu.fi-koneeseen (tai halava.cc.jyu.fi-koneeseen).
    • Port-kohdassa pitää lukea 22.
    • Connection type -kohdassa pitää olla valittuna SSH.

      PuTTY Configuration -dialogi

    • Valitse Open.
    • Login as -kysymykseen syötä käyttäjätunnuksesi (esim. anjoekon). Seuraavaksi PuTTY pyytää salasanaasi.

      Sisäänkirjautuminen palvelimelle

      Kirjautumisen jälkeen näet mistä ja milloin olet viimeksi kirjautunut sisään. Jalava/halava jää odottamaan komentojasi.
    • Jos yhteys ei toimi (vaikka olet tehnyt yllä mainitut UNIX:in ja WWW-tilan aktivoinnin salasana.jyu.fi-palvelussa), niin kyseessä voi olla eräs harvinainen ongelma, eli se, että yrität päästä koneelle jostain yliopiston ulkopuolisesta verkosta, jossa ns. Reverse DNS-palvelu ei ole kunnossa. Tämän toimivuutta voi testata osoitteessa http://www.cc.jyu.fi/misc/dns-testi.php.
    • Tarkempia tietoja ja ohjeita kts. Tietohallintokeskuksen suorakäyttöohje.
  5. Linkitä WWW-tilasi kotihakemistoosi kirjoittamalla komento:
    ln -s /wwwhome$HOME/html $HOME/html
    • Yllä mainittu komento tekee kotihakemistoosi symbolisen linkin, josta pääset jatkossa käsiksi nopeasti WWW-tilaasi. Linkki tarvitsee tehdä siis vain yhden kerran.
    • Katso tarvittaessa tarkempia ohjeita Tietohallintokeskuksen users.jyu.fi-ohjeesta.
  6. Lopuksi voit lopettaa yhteyden kirjoittamalla komennon logout tai exit. PuTTY sulkeutuu samalla automaattisesti.
  7. Luo nyt tätä harjoitusta varten U-asemalle (tai kotikoneellesi haluamaasi paikkaan) uusi hakemisto nimellä ope. Tallenna testi.html ja hamahakki.jpg -tiedostot U-asemallesi juuri luotuun hakemistoon.
  8. Valitse käynnistysvalikosta Start | All Programs | FileZilla.
  9. Täytä avautuvan ikkunan yläreunaan seuraavat tiedot:
    • Host (Isäntä): jalava.cc.jyu.fi tai halava.cc.jyu.fi
    • Username (Käyttäjänimi): käyttäjätunnuksesi
    • Password (Salasana): salasanasi
    • Port (Portti): 22

    Sisäänkirjautuminen palvelimelle

  10. Klikkaa Quickconnect (Pikayhdistä). Jos saat varoituksen tuntemattomasta isäntäavaimesta, klikkaa OK.
  11. FileZilla-ikkunan keskellä on neljä ruutua. Kun yhteys muodostuu näkyvät sen koneen, jolta otit yhteyden, tiedostot ikkunan vasemmalla reunalla ja yliopiston U-levyn tiedostot ikkunan oikealla reunalla. Ylemmissä ruuduissa näkyvät hakemistopolut ja alemmissa ruuduissa kansiot. Voit raahata tiedostoja kansiosta toiseen alempien ruutujen välillä. FileZillan päänäkymä
  12. Etsi äsken luomasi ope-hakemisto U-asemalta (siis ikkunan vasemmasta reunasta). Tuplanapauta sitten ikkunan oikeasta laidasta html-hakemistoa.
    • Jos html-hakemistoa ei näy, niin pääset sinne, kun editoit ensin kentässä Remote site olevan polun alusta /autohome/-kohdan muotoon /wwwhome/ ja painat sen jälkeen Enter-näppäintä, jolloin avautuu hakemisto, josta pääset tuplanapauttamaan html-hakemistoa.
  13. Raahaa vasemmasta laidasta ope-hakemisto oikealle puolelle (html-hakemiston sisälle).

    Hakemiston raahaaminen vasemmasta laidasta oikealle puolelle

  14. Tarkista siirtämäsi hakemiston oikeudet napauttamalla oikeassa laidassa olevaa hakemistoa hiiren oikealla painikkeella ja valitsemalla File permissions. Katso, että hakemistolla on luku- ja suoritusoikeudet kaikille, tiedostolle riittäisi lukuoikeus kaikille. Avaa sen jälkeen hakemisto ja tarkista, että kaikilla sen sisältämillä tiedostoilla on kaikille lukuoikeus.
  15. Yhteyden voi lopuksi katkaista valinnalla Server | Disconnect. Tämän jälkeen voit sulkea FileZillan.
  16. Kokeile nettiselaimella osoitetta: http://users.jyu.fi/~omatunnus/ope/
    • omatunnus = käyttäjätunnuksesi
    • ope = siirretyn hakemiston nimi
    • Jos hakemistossa on WWW-sivu nimellä index.html, niin se näytetään automaattisesti hakemistosta. Muutoin WWW-selain näyttää tiedostolistauksen hakemistosta.
    • Nyt index.html-sivua ei ole, joten siirtämäsi WWW-sivu löytyy (testaa toimivuus) osoitteesta:
      http://users.jyu.fi/~omatunnus/ope/testi.html

FileZillan käyttöön löytyy myös Tietohallintokeskuksen ohje.

Moodle

Moodle on kurssilla käytettävä oppimisympäristö, joka sisältää erilaisia kommunikointimahdollisuuksia ja oppimisen kannalta tärkeitä kognitiivisia työkaluja. Jyväskylän yliopiston käytössä oleva Moodle-ympäristö löytyy osoitteesta https://webapps.jyu.fi/moodle/. (Jos koululle halutaan oppimisympäristö, niin Moodle edullinen vaihtoehto. Moodle on ns. vapaa ohjelmisto ja sen voi ladata osoitteesta http://moodle.org.)

Edellisen vuoden kurssin etusivu Moodlessa

Kirjautuminen

Tee tämä tehtävä, jos et ole vielä liittynyt kurssin työtilaan Moodlessa.

  1. Avaa toiseen ikkunaan tai välilehteen Jyväskylän yliopiston Moodlen etusivu.
  2. Valitse Tiedekunnat ja sieltä IT-tiedekunta. Seuraavaksi valitse Tietotekniikan laitos ja sen alta Aineenopettajakoulutus. Lopuksi valitse kurssi Tietotekniikan opettajan työvälineitä, syksy 2010.
  3. Kirjaudu sisään Tietohallintokeskuksesta saamillasi tunnuksilla (sähköpostitunnukset).
  4. Anna opettajalta saamasi kurssin avain.
  5. Jos et ole aiemmin käynyt Moodlessa, voit joutua täyttämään käyttäjäprofiilin tiedot. Tee tämä huolella, sillä muuten sinut voidaan poistaa Moodle-ympäristöstä. HUOM! Jyväskylän yliopisto Moodle on päivittynyt loppukesästä 2007 uuteen versioon, jonka jälkeen vanhojenkin käyttäjien on täytynyt täyttää käyttäjäprofiilinsa tiedot uudestaan.
  6. Nyt sinun pitäisi olla kurssin etusivulla. Tarkastele mitä ympäristöstä löytyy.

Kirjoittaminen RichText-editorilla

Kirjoittaminen RichText-editorilla

Keskustelualueella ja kirjoitustehtävissä palautus tehdään usein HTML-muodossa (pelkkä tekstikin voi olla mahdollinen). Tekstin editointiin on kuitenkin käytössä kohtuullisen kätevä RichText-editorikomponentti. RichText-editorilla voi kirjoittaa myös suoraan HTML- tai XHTML-koodia.

  1. Valitse kurssimme työtilan etusivulta Demo 1 - Kirjoitustehtävä.
  2. Muokkaa kirjoitustehtävän palautusta (valinta sivun loppupuolella).
  3. Tee esimerkkimerkkisivua vastaava tuotos.
    • Otsikoissa kannattaa käyttää valmiita rakenteellisia tyylimerkintöjä (Otsikko 1, Otsikko 2).
    • Tallenna esimerkkikuva sivulta U-asemallesi (tai kotikoneellesi) johonkin hakemistoon. Kuvia Moodlen HTML-dokumentteihin upotettaessa on olennaista, että kuva löytyy jo jostain WWW-osoitteesta. Siirrä kuva yllä olevien julkaisuohjeiden avulla users.jyu.fi-palvelimelle (W-asemalle). Tarkista, että kuva löytyy siirron jälkeen osoitteesta http://users.jyu.fi/~tunnus/hakemisto/kuvannimi.jpg.

Keskustelu

Yhden keskustelualueen säikeen näkymä

  1. Avaa Pulinabox-keskustelualue.
  2. Lisää uusi keskustelusäie valitsemalla Lisää uusi keskustelu.
  3. Kirjoita lyhyt viesti vaikkapa tämän viikon jostain uutisaiheesta.
  4. Lisää liitetiedostona jokin kuva koneeltasi:
    • Ellet löydä kuvaa, niin hae jokin kuva WWW:stä, tallenna se omalle koneelle ja lisää liitteeksi. Emme nyt ainakaan pahasti riko tekijänoikeuslakia, koska kurssi on suljettu ulkopuolisilta.
  5. Lisää jokin vastaus muussa säikeessä olevaan viestiin.

Oppimistehtävien palautus ja vertaisarviointi toteutetaan vastaavanlaisessa keskustelualueessa yo. tapaan. Palautus-keskustelualueiden nimet alkavat aina tekstillä Oppimistehtävä N.

Pikaviestintä

Moodlesta pikaviestintä-ikkuna löytyy linkistä Viestit...

  1. Avaa pikaviestintäikkuna etusivun linkistä Viestit...

    Viestit-komponentti oikeassa laidassa

  2. Valitse Haku-välilehti ja hae joku kurssikaverisi kontaktilistaan nimen avulla. Etsi kontaktilistaan myös opettaja (Antti Ekonoja).
  3. Lähetä kurssikaverillesi tai opettajalle jokin testiviesti. Jos joku lähettää sinulle viestin, niin vastaa hänelle.

Opettajan Moodle

Kokeillaan vielä lyhyesti millainen Moodle on opettajan näkökulmasta.

  1. Siirry kurssisivulta Moodlen etusivulle. Valitse Tietotekniikan laitoksen kurssien alta Testikurssit ja sieltä kurssi TIEA361 demojen testikurssi.
    • Sinut on lisätty kurssille opettajaksi, joten voit muokata kurssin sisältöä (ellei ole, niin mainitse tästä kurssin opettajalle, niin hän lisää sinut opettajaksi). Koska testikurssi on kaikkien temmellyskenttänä, niin sovitaan siten, että kun joku on lisännyt ensimmäisen aineiston tai aktiviteetin johonkin "laatikkoon" (aihenumerot 1-40), niin toinen kurssilainen ei saa tehdä enää ko. laatikkoon muutoksia, vaan hänen on varattava itselleen tyhjä aihelokero.
  2. Valitse oikeasta yläkulmasta nappi Muokkaustila päälle.
  3. Selvitä mitä erilaiset ikonit merkitsevät. Kokeile siirtää yhtä laidassa olevaa komponenttia (onnistuuko, jos useat opettajat muokkaavat yhtäaikaa?). Selvitä mistä saa lisättyä uusia laitakomponentteja.

    Kurssin etusivun muokkausmahdollisuudet

  4. Lisää laatikkoosi aineistoja:
    • Muuta aiheen numeron perään oma nimesi.
    • Lisää joku alaotsikko laatikkoosi.
    • Lisää linkki jollekin WWW-sivulle.
    • Lisää linkki johonkin tiedostoon. Siirrä ensin materiaali (tiedosto) Moodleen valitsemalla Ylläpito-valikosta Tiedostot ja sen jälkeen Hae tiedosto. Etsi sen jälkeen oikea tiedosto ja paina Lähetä tämä tiedosto. Tämän jälkeen voit tehdä itse linkin.
    • Lisää uusi web-sivu, jossa on tekstiä ja kuva. Tuo kuva koneeltasi Moodleen ja liitä se web-sivuun.

      Kuvan lisääminen Moodle-järjestelmään

      HUOM! Kuvan kohdassa 2 tulee klikata kuvan nimeä, jotta oikea osoite ilmestyy URLiksi. Pelkkä valintaruudun valinta ei siis riitä.

  5. Kokeile lisätä muutama aktiviteetti (esim. keskustelualue ja Hot Potatoes kysely) ja testaa niiden toimintaa. Joidenkin aktiviteettien luonti voi olla hiukan sekavaa ja ohjeet epäselviä, jolloin täytyy vain kokeilla erilaisten valintojen vaikutusta. Tässä lyhyesti esimerkkejä siitä, millaisia aktiviteettimahdollisuuksia JYU:n Moodlessa on asennettuna:
    Chat
    Moodlen sisällä toimiva reaaliaikainen keskustelualue.
    Hot Potatoes kysely
    Hot Potatoes -erillisohjelmalla tehty monivalintakysely, joka voidaan tuoda Moodleen tiedostona.
    Keskustelualue
    Synkroninen keskustelu, jossa kurssilaiset voivat aloittaa keskusteluja ja vastata toisten viesteihin. Viesteihin voi lisätä myös liitetiedostoja, joten tämä soveltuu myös tehtävien palautusalueeksi.
    Kysely
    Määrämuotoinen kysely (vain tietyt vakiovaihtoehdot).
    Muistio
    Työkalu muistiinpanojen tai esseen tekemiseen. Käytetty myös oppimispäiväkirjan tekemiseen.
    Oppitunti
    Oppimateriaalista (esim. teksti) ja monivalintakyselyistä koostuva paketti.
    Sanasto
    Sanoja ja niiden määritelmiä. Sanastoa voidaan täydentää kollaboratiivisesti. Sanasto voidaan kytkeä Moodlessa toimimaan siten, että eripuolilla esiintyvät sanat saavat automaattisesti kytkennän sanastosta löytyvään selitykseen.
    Scorm
    Paketoidun verkkoaktiviteetin tuonti Moodleen.
    Tiedostojen lähetys (Tehtävät-alavalikossa)
    Tehtävä, jossa oppilas palauttaa yhden tai useampia tiedostoja omalta koneeltaan.
    Verkkoteksti (Tehtävät-alavalikossa)
    Tekstinkirjoitustehtävä, jonka opiskelija palauttaa opettajalle.
    Lähetä yksi tiedosto (Tehtävät-alavalikossa)
    Tehtävä, jossa oppilas palauttaa yhden tiedoston omalta koneeltaan.
    Offline-tehtävä (Tehtävät-alavalikossa)
    Tehtävä, joka voidaan tehdä Moodlen ulkopuolella.
    Tentti
    Monivalinta- ja avokysymyksistä koostuva tehtävä, joka voidaan arvioida myös automaattisesti.
    Tietokanta
    Työkalu, jolla voidaan luoda tietokantoja.
    Työpaja
    Erilaisia tehtäviä ja vertaisarviointia hyödyntävä aktiviteetti (sekava käyttöliittymä).
    Valinta
    Yhden kysymyksen "kysely". Kyselyssä useita vastausvaihtoehtoja.
    Wiki
    Yhteisesti editoivat dokumentit. Linkityksien ja uusien dokumenttien luominen on helppoa.

Käyttäjien kommentit

Kommentoi tätä sivua Lisää uusi kommentti
Kurssimateriaalien käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin tai opetusmateriaalina ilman lupaa on ehdottomasti kielletty!
http://appro.mit.jyu.fi/ope/demot/demo1/
© Antti Ekonoja (antti.j.ekonoja@jyu.fi) <http://users.jyu.fi/~anjoekon/>
Tommi Lahtonen (tommi.j.lahtonen@jyu.fi) <http://hazor.iki.fi/>
Jukka Mäntylä (jmantyla@iki.fi) <http://www.iki.fi/jmantyla/>
2010-09-02 16:25:33
Informaatioteknologia - Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta